Pihapiiri-messut ovat puutarha-alan perinteinen kevätkauden aloitustapahtuma Lahdessa. Tänä vuonna se käynnistää parhaiden perennojen etsinnän. Pihapiiri-messujen avajaispäivänä alkava Suuri Perennakilpailu innostaa viherpeukaloita upeimpien perennojen esittelyyn. Haussa ovat halkaisijaltaan suurin päivänkakkara ja pisin ritarinkannus sekä perennapenkin paras löytö. Pihapiiri-messut järjestetään Lahden Messukeskuksessa 22.–24. huhtikuuta.
Pionit pistävät punertavat päänsä pintaan.
Suuren Perennakilpailun järjestää Vuoden Avoin Puutarha -tunnustuksella tänä vuonna palkittu Perennapuutarha Pöntinen Sysmästä. Puutarhuri Hannu Pöntisen mukaan kiinnostus perennaharrastukseen on nousussa, ja kilpailun myötä aktiivisille kotihortonomeille halutaan tarjota lisää innostusta sekä haastetta harrastukseen.
– Suomalaiset ovat kilpailuhenkistä kansaa, joten miksipä ei kisattaisi tässäkin lajissa, naurahtaa Pöntinen.
Koko kesän ajan käytävää kilpailua tuomaroi arvovaltainen ammattilaisraati; Suuren Perennakilpailun ideoija, hortonomi Marjaana Meuronen, alan ykkösguru Pentti Alanko, pitkän linjan puutarha-ammattilainen Matti Lahtinen sekä puutarhurit Hannu ja Liisa Pöntinen. Kilpailun tuotoksia esitellään sosiaalisessa mediassa matkan varrella, ja lahjakortein palkittavat voittajat julkistetaan elokuun puolessavälissä.
Pihapiiri-messuilla tarjotaan runsaasti aineksia niin kukoistavien perennapenkkien rakentamiseen kuin myös trendikkään parveke- ja hyötyviljelyn onnistumiseen sekä pihasuunnitteluun. Kolmen hallin tapahtuma esittelee kattavasti puutarha-alan tuotteita ja palveluita sekä ideoita koti- ja mökkipihalle, terassille tai parvekkeelle. Pihaelämään sopivana teemana mukana ovat myös kesäkeittiön herkut.
Pihapiiri-messujen aukioloajat:
• Perjantai 22.4. klo 10 ‐ 17
• Lauantai 23.4. klo 10 ‐ 17
• Sunnuntai 24.4. klo 10 ‐ 16
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Maakuntien Parhaat -merkin 10-vuotisjuhlaseminaarissa palkitaan kolmelaatutyössä kunnostautunutta yritystä. Maakuntien Parhaat -parhaimmistoKolatun Vuohijuustola, Ilorannan täysihoitola sekä Design Anu Pylsy ovatkasvattaneet liikevaihtoa huomattavasti laatumerkin myötä. ProAgria Maaseutukeskusten Liiton myöntämä Maakuntien Parhaat -merkki ontuonut laatuajattelun pienyritysten toimintaan. ”Toiminnan ja palvelunlaadun kehittyminen parantavat kilpailukykyä ja kannattavuutta.Asiantuntijaraadin ja neuvojien valvoma laatumerkki kannustaa yrittäjiäkehittämään laatutyötä”, kertoo Maaseudun Parhaat -merkin ”äiti” ProAgriaMaaseutukeskusten
Oma Piha -lehden Suomen Paras Piha -kilpailu on edennyt finaalivaiheeseen. Läänien parhaat pihat ovat parhaillaan alueellisista asiantuntijoista koostuvan tuomariston arvioitavina. Tulokset julkistetaan Oma Piha -lehdessä numero 4/2005, joka ilmestyy elokuun 18. päivänä. Kaikkiin pihakilpailuun osallistuneisiin otetaan myös henkilökohtaisesti kirjeitse yhteyttä, kun alueellinen tulos varmistuu.
Syksy tarjoaa viherpeukalolle yhtä vastustamattomia hankintoja kuin keväinen kylvösesonkikin. Kaupat täyttyvät parhaillaan värikkäistä sipulipusseista, joiden keskellä omat puutarhaunelmat lähtevät helposti lentoon. Oli kyse sitten suuresta puutarhasta tai pikkuruisesta parvekkeesta, syntyy vuoden suurin ilo kevään ensimmäisistä kukista. Sipulikukat ovat monivuotisia ja helppohoitoisia, joten niille voi keksiä lukemattomia käyttökohteita. Nyt on aika istuttaa kukkasipulit pensaiden juurille ja
Vaikka jokaisessa vuodenajassa on oma hohtonsa, odottaa kesän tuloa aina yhtä paljon. Ja juuri kun odotus alkaa käydä sietämättömäksi, pyyhältää kesä puutarhaan yhdessä humauksessa. Se tuo mukanaan värit ja tuoksut, satakielen laulun ja taivaalla hehkuvan auringon. Onnen, joka ei ole kiinni hinnasta. Kesän tuntee pääskysistä, syreeninkukista ja ensimmäisestä raparperikiisselistä. Meille oikea kesä tulee silloin, kun
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.