Helmet ja kuulat ovat pienten lasten suosiossa, sekä tyttöjen että poikien. Luonto on syksyisin täynnä värikkäitä helmiä. Niistä saa kauniin kaulakorun lankaan pujottamalla. Sopivia helmiä ovat esim. pihlajan- ja aronianmarjat, joilla on pehmeä keskusta. Kerää marjat mieluummin puolikypsinä, jolloin ne kestävät paremmin käsittelyä.
Langaksi sopii kalalanka tai mieluiten käsityöliikkeestä hankittava elastinen resorilanka. Työhön tarvitaan vielä isosilmäinen, tylppä neula. Keräilyretken jälkeen marjat pujotetaan lankaan kaulakoruksi, rannerenkaaksi tai vaikka hiuskoristeeksi.
Monica Äijälän artikkeli löytyy kokonaisuudessaan Oma Piha –lehden uusimmasta numerosta 5/2007.
Luonnonkiviteollisuuden viennin arvo kasvoi viime vuonna noin 13%. Vaikka koko vuoden vientitilastot eivät olekaan valmistuneet uskaltaa Kiviteollisuusliiton toimitusjohtaja Pekka Jauhiainen ennustaa viennin arvon ylittävän 80 miljoonaa euroa, joka on noin 40% luonnonkiviteollisuuden liikevaihdosta. Myös luonnonkivituotteiden kotimaan kysyntä on voimakasta, joka osaltaan on lisännyt tuontia. Tuonnin arvo kasvoi noin 30% ollen noin 13 miljoonaa euroa. Suomalaisen
Uuselintarvikeasetus vuodelta 1997 hankaloittaa luonnonyrttien kaupallista elintarvikekäyttöäVoimassa olevan uuselintarvikeasetuksen mukaan kasveilla on oltava kaupallista elintarvikekäyttöhistoriaa ennen vuotta 1997 Suomessa tai muualla EU-maissa, muussa tapauksessa niille on haettava uuselintarvikelupa. Vuonna 1997 voimaan tullutta uuselintarvikeasetusta ei ole luonnontuotealalla noteerattu riittävällä tarkkuudella eikä viranomaispuolella ole tunnettu luonnontuotealan kaupallisen merkityksen laajuutta ja aiheeseen liittyviä tiedotustarpeita. – Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin
Uuselintarvikeasetus vuodelta 1997 hankaloittaa luonnonyrttien kaupallista elintarvikekäyttöä Voimassa olevan uuselintarvikeasetuksen mukaan kasveilla on oltava kaupallista elintarvikekäyttöhistoriaa ennen vuotta 1997 Suomessa tai muualla EU-maissa, muussa tapauksessa niille on haettava uuselintarvikelupa. Vuonna 1997 voimaan tullutta uuselintarvikeasetusta ei ole luonnontuotealalla noteerattu riittävällä tarkkuudella eikä viranomaispuolella ole tunnettu luonnontuotealan kaupallisen merkityksen laajuutta ja aiheeseen liittyviä tiedotustarpeita. – Helsingin yliopiston
Kesäkuun 13. päivää vietetään kaikissa kaikissa pohjoismaissa Luonnonkukkien päivänä. Tanskassa Luonnonkukkien päivän kasviretkiä järjestetään jo 17:nnen kerran. Suomi on mukana vasta toista kertaa Luonnonkukkien päivä kutsuu mukaan kaikkia kasveista kiinnostuneita osallistumaan opastetuille kasviretkille. Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasviharrastuksen ja luonnontuntemuksen lisääminen sekä yhteisten luontoelämysten tarjoaminen mahdollisimman monelle. Kahden tunnin mittaiset retket on tarkoitettu suurelle yleisölle.
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.