Kottaraiset ovat tulleet takaisin, ne viihtyvät siellä missä maata viljellään tai laidunnetaan. Kesämökittyneeltä saarelta ne olivat välillä hävinneet. Viime vuonna uudestaan alkaneen laidunnuksen myötä kottaraiset tekivät pesänsä saunamökin päädyssä olevaan vanhaan pönttöön.
Nyt poikaset ovat jo niin isoja, että joku niistä odottaa pöntön oviaukolla josko emo tulisi kohta taas eväspaketteineen. Poikaset eivät ole niin tummia kuin aikuiset, vaan niillä on vaalea kaula, joka pysyy ensimmäisen talvenkin, vaikka höyhenpeite muuten muuttuukin talvisen tummaksi vaaleine pilkkuineen.
Poikasten valtavat oranssinkeltaiset nokat ovat hyvin näkyviä, ja niin niiden kuuluu ollakin, jotta emo osaa laittaa ruuan oikeaan paikkaan.
Kohta kottaraisen poikaset pyrähtävät jo lentoon. Onneksi ne osaavat lentää heti pesästä lähtiessään, ettei kissa pääse niitä nappaamaan. Kissoista aiheutuu tähän aikaan vuodesta surua ja harmia, mutta eivät ne linnunpoikasia ilkeyksissään nappaa. Eivät voi luonteelleen mitään. Kellon voi laittaa kaulaan pesimäajaksi. Silloin eivät kissat tosin saa myyriä eivätkä hiiriäkään.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Nyt viimeistään on aika puhdistaa ja huoltaa pihapiirin linnunpöntöt. Ajankohtaan nähden lämpimien säiden takia varsinkin tiaiset visertelevät jo kevättä enteillen ja käyvät kuikuilemassa pönttöihin, jotka ovat usein edelliskesän pesinnän ja talviaikaisten yöpymisten jäljiltä siivottomassa kunnossa. Pöntöissä saattaa olla erilaisia syöpäläisiä, joten puhdistus on hyvä tehdä suojakäsinein ja vaikka pakkasella, jolloin mahdolliset kirput eivät liiku yhtä
Tämän vuoden omenasatoa on naposteltu jo muutaman viikon ajan, ja syksyn edetessä markkinoille saadaan lisää lajikkeita, kun kesäomenien lisäksi myös syksylajikkeet alkavat tuottaa satoa. Elo-syyskuun vaihteen yöhallat eivät sadon kypsymistä häirinneet. Omena sietää hyvin kylmää ja markkinoilla onkin nyt tarjolla runsaasti hyvälaatuista omenaa. Kesälajikkeista myynnissä on toistaiseksi ollut pääasiassa perinteikästä Valkeaa kuulasta ja syyslajikkeista pehmeänmakuista
Pikainen tarkastus pihalla kertoo, että joku on popsinut jouluruusut, mutta tulppaanin alut ovat toistaiseksi saaneet venyä rauhassa. Oma Piha –lehden viime syksyn tilaajalahja, posliinihyasintti (Puschkinia scilloides) viihtyy ja kukkii niin kostealla niityllä, varjoisassa kukkapenkissä kuin portaanpielen rautapadassakin. Sepä näyttää olevan kiitollinen kasvi, joka saa kasvaa ja kukkia rauhassa! Peurojen sorkanjälkiä löytyy vähän joka puolelta pihaa,
Mikäli luomutuotteen satavuus on heikko, laatu huono verrattuna kotimaisiintavanomaisiin tuotteisiin ja hinta korkea, luomua eivät osta edes sitäsäännöllisesti käyttävä kuluttajat. Suomalainen kuluttaja ei halua juostaluomun perässä, tuotteita on voitava ostaa samasta kaupasta kuin muitakinruokatarpeita. Näin totesi ETT JOUNI KUJALA Helsingin yliopistostakeskiviikkona Luomutuote-seminaarissa Helsingissä. Kujala kertoieurooppalaisen luomutuotteiden markkinointia koskevan tutkimuksen tuloksiaSuomen osalta. – Suomalainen arvostaa kotimaisia
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.