Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt Kristiinankaupungissa toimivan OyKlåvus Ab:n ruokaperunantuotannon Vuoden laatutuottajaks. Huomionosoitus myönnettiin Laatuperunantuottajain kokoontumisessa.
Oy Klåvus Ab pakkaa ja myy vuodessa yli 10 miljoonaa kiloa ruokaperunaa.Tuotteista 65 prosenttia myydään pakattuna ja loput irtoperunanakierrätyslaatikoissa ja 10 kilon tai 15 kilon pahvilaatikoissa sekäkonteissa. JOHAN ja BERIT KLÅVUKSEN omistaman perunapakkaamon tuotteetmarkkinoidaan tukkuliikkeiden kautta vähittäiskauppoihin.
Yritys aloitti pakkaustoiminnan vuonna 1969, jolloin Johan Klåvuksenvanhemmat alkoivat pakata perunaa kahden kilon kuluttajapakkauksiin.Nykyisin yrityksellä on yhteistyökumppaneinaan noin 50 sopimusviljelijäälähinnä Etelä-Pohjanmaan alueelta. Yrittäjäperhe viljelee edelleen itsekinperunaa ammattitaidon ja tuntuman ylläpitämiseksi.
Tiiviillä yhteistyöllä sopimusviljelijöiden kanssa sekä ostettavienperunaerien laatuhinnoittelulla varmistetaan, että pakkaamoon tulevienraakaerien laatu on korkeatasoinen, Klåvuksesta kerrotaan. Viime vuonnayritys hankki kuvankäsittelytekniikkaa hyödyntävän optisenperunanlajittelijan, joka vähentää käsinlajittelutarvetta ja mahdollistaahyvin nopean ja tarkan perunaerien laatuluokittelun.
Perunaisia uutuuksia joulumarkkinoille
Viime vuonna Klåvus toi markkinoille mikroaaltouunissa kypsennettävänuuniperuna-aterian. Tuotepakkaus pitää sisällään aterian ainekset eliuuniperunan, täytteen ja suolan. Ajatuksena on ollut nopeastivalmistettavan kevyen aterian aineksien kokoaminen samaan pakkaukseen.Tuotekehitystä on tarkoitus jatkaa ja tuote tulee uudistettunatodennäköisesti joulumarkkinoille.
Vuoden laatutuottajien nimeäminen aloitettiin vuonna 1994 ja sentavoitteena on antaa tunnustusta yrityksille, jotka paitsi tuottavathyvälaatuisia tuotteita, myös toimivat laadukkaasti ja pitkäjänteisesti.Valinta perustuu yhdistyksen laadunvalvonnan tuloksiin ja erisidosryhmiltä saatuihin suosituksiin. Kotimaiset Kasvikset ry nimeäävuosittain vuoden laatutuottajan kasvihuonekukka-, kasvihuonevihannes-,avomaanvihannes-, hedelmän- ja marjantuotannon sekä ruokaperunantuotannonalalta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Peruna aiheuttaa jatkuvasti ongelmia suurkeittiöissä. Kotimaiset Kasvikset ry on julkaissut ”Pieni opas perunasta” -nimisen esitteen, jossa annetaan suurkeittiöille tietoa hyvästä perunasta. Esitettä voi tilata ilmaiseksi Kotimaset Kasvikset ry:stä, kertoo laatupäällikkö ERKKI RAUTIO. Raakatummuminen Syy: Hapettumisilmiö, jossa perunan pintasolukkojen ainekset tummuvat hapen vaikutuksesta. Raakatummumiseen syynä on myös lajikeherkkyys. Mitä tehdä: Annetaan palautetta tavarantoimittajalle, jonka pyydetään vaihtamaan
Kansalaisjärjestö Dodo ry:n kaupunkiviljelijät sekä valtakunnallinen tavaroiden vaihto- ja lahjoituspalvelu Netcycler palkittiin tiistaina Keskon kestävän kehityksen palkinnolla 2011. Palkintojen teemana oli tänä vuonna materiaalitehokkuus, joka säästää luonnonvaroja, ympäristöä sekä rahaa. Kymmenen tuhannen euron palkintojen tarkoituksena oli tukea kestävää tuotantoa ja kulutusta edistäviä hankkeita, jotka kannustavat myös muita jätteiden synnyn ehkäisyyn ja materiaalien uudelleenkäyttöön tavanomaista kierrätystä
Kangasalla sijaitseva Ali-Marttilan Puutarha Oy on palkittu vuoden parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Ruusuistaan tunnettu puutarha palkittiin Kauppapuutarhaliiton vuosikokouksen yhteydessä Ikaalisissa. Ali-Marttilan puutarhassa työskentelee kaksi sukupolvea: veljekset Jaakko ja Heikki Marttila, Jaakon puoliso Senja ja serkukset Olli ja Matti Marttila. Ali-Marttilan puutarhassa on kehitetty leikkoruusun tuotantoaan johdonmukaisesti ja se on yksi maamme johtava ruusuviljelmä. Uusin viljelytekniikka ja
Suomen Nuorkauppakamari palkitsi Heikkilän Yrttitilan B-alueen voittajana Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä -kilpailussa. Alue B kattaa Kaakkois-Suomen Pieksämäeltä Imatralle ja Lappeenrantaan ja Kotkan kautta Hämeenlinnaan. Palkinto luovutettiin Jyväskylän KoneAgri – messuilla. Heikkilän yrttitila sijaitsee Rahulan kylässä Mikkelissä ja yrittäjinä ovat Jussi Saarinen ja Terhi Saarinen. Yrttien viljely vanhalla sukutilalla alkoi vuonna 2008. Saaristen yrittäjäperhe on kehittänyt tuotantoa
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.