No niin, siemenpussit ovat tyhjät. Kasvimaa täyttyi kokonaan, vaikka oli tarkoitus laittaa vain puolet maasta. Kasvimaa on uusi, viime vuonna aloitettu, ja rikkakasvien jäämistöä kasvaa maassa vielä paljon.
Mutta ei voi mitään. Siemenpusseja on taas tullut haalittua enemmän kuin tarpeeksi. Koskahan oman maa-alan ja ajan rajallisuuden oikein tajuaa.
Uudella kasvimaalla vie monta vuotta, ennen kuin maa alkaa olla kohtalaisen rikkaruohoton. Se jo auttaa paljon, että ensimmäisenä kesänä jaksaa olla tunnollinen ja kitkeä rikkakasvit kerran viikossa. Näin ne eivät pääse leviämään juurista tai siementämään.
Sitten ovat ne ihanuudet, jotka jatkavat elämäänsä juuren paloista. Ohdakkeet ja juolavehnät nousevat maasta hetkessä, vaikka multaan olisi jäänyt vain puolen sentin pituinen juuren palanen.Taistele siinä sitten! Vastustaja vaikuttaa lyömättömältä.
Sinnikäs puutarhuri palkitaan, sinnikäs puutarhuri palkitaan, voi itsekseen mutista. Ja mitäpä sitä ihminen mielummin tekisi kauniina kesäpäivänä kuin nauttisi kitkemisestä auringonpaisteessa kasvavien taimien keskellä?
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Keväällä kasvihuoneessa tuoksuvat multa ja nuoret tomaatintaimet. Kasvin elämän seuraaminen siemenestä satoon on koukuttavan palkitsevaa. Aikaisimmat kylvöt pitkää esikasvatusta vaativille kasveille tehdään jo tammi–maaliskuussa kodin ikkunalaudalle tai kasvivalojen alle, sillä harvalla on käytössään talvikuukausina lämmitettävää kasvihuonetta. Kylväessä on hyvä tutustua siementen itämisaikoihin ja taimien kasvatusaikaan. Lisäksi tarkkaillaan kevään etenemistä, jotta osataan ajoittaa kylvöt oikeaan hetkeen. Asuinpaikan kasvuvyöhyke vaikuttaa luonnollisesti asiaan – siemenpussien yleisohjeet
Puutarhamyymälässä asioidessa kannattaa pitää silmät auki. Yhä useampi yritys julkaisee opaskirjoja ja –lehtisiä. Niissä kerrotaan luonnollisesti kuinka ko. yrityksen tuotteita käytetään, mutta onpa niissä varteenotettavia neuvojakin. Oma Pihan toimituksen tämän kevään suosikki on huhtikuussa ilmestyvä Kekkilän Kesä –lehti. Siinä on laaja artikkeli perennoista, joiden suosio on kasvamassa. Nämä monivuotiset puutarhakasvit ovat helppohoitoisia. Nyt kasvukauden alussa
Lohja Rudus Oy Ab on saanut vuoden 2006 alussa ensimmäisenä kiviainestoimittajana Suomessa kaikkia alueyksiköitään ja kiviainestoimipisteitään koskevat sertifikaatit kiviainesten CE-merkin kiinnittämisoikeudesta. Ensimmäisessä vaiheessa Lohja Rudus on kiinnittänyt CE-merkin raidesepeleihin sekä betonikiviaineksiin. Raidesepelille astui vuoden 2006 alussa Ratahallintokeskuksen asettama CE-merkkipakko. Betonikiviainesasiakkaita Lohja Rudus palvelee varmistamalla, että nämä voivat toimittaa betonia ja elementtejä ilman lisäselvityksiä myös sellaisiin
Syklaaminarsissi ’Tête Bouclé’ on kerrattu versio tutusta tetenarsissista, joiden ilmestyminen kukkakauppoihin lukeutuu varmoihin keväänmerkkeihin. Näitä kerrattujakin on alkanut vähitellen pilkottaa kaupoissa kukkivien tete-massojen lomasta. ’Bouclén’ lämpimän kaksiväriset terälehtikerrokset vastaavat mainiosti mielikuvaa kevätruukuissa paistavista pikkuauringoista. Viileään sijoitettuina ja niukasti mutta säännöllisesti kasteltuina narsissit kukkivat kauemmin. Ja kerrattu sipuli-ilo voi jatkua seuraavana keväänä, kun ruukkusipulit istuttaa myöhemmin
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.