Sisäkukkien aika alkaa olla juuri nyt.Ne tarvitsevat hellyyttä, huolenpitoa ja mullanvaihtoa, jos sitä ei ole tehty aikoihin.
Joku voi nauraa sille vanhalle sanonnalle, että varastettu pistokas kasvaa parhaiten.Se on ihan totta. Äitini teki sitä asuessamme Oulussa. Hän ei varastanut vaan pyysi, saisiko pistokkaan esimerkiksi posliinikukasta. Hän sai. En koskaan unohda sitä koko makuu- ja olohuoneen kiertävää, tuoksuvaa ihmepuuta, josta irtosi kummallista tahmaa.
Nyt minulla itselläni on sellainen, luvalla saatu. Se oli tosi pieni, kun sen panin purkkiin Helsingissä ja viidessä vuodessa siitä on tullut varsinainen valloittaja. Ja aina se pukkaa kukkansa esiin silloin, kun itse en ole paikalla, mutta silti pääsen näitä vaaleanpunaisia, mähmäisiä terttuja ihastelemaan.
Täällä Karjalan puolessa tai Savon ja Karjalan rajamailla tajusin, millaisia ovat karjalaiset. Päivä päivältä tajuan yhä enemmän.
Kun ensimmäisen kerran pari vuotta sitten menin muistaakseni jäätelöpakkauksen kanssa kylään vastapäiseen naapuriin, minut otettiin sydämellisesti vastaan.
Kun ihastelin agaavetyyppistä kasvia porraskäytävässä, Irja sanoi, että vie toki mennessäsi. Niin veinkin, se on kovia kokenut, mutta kukoistaa. Ja alustana on kyläsepän vaimon Hellin kaunis lautanen.
Olkoon tuo kasvi todisteena siitä sitkeydestä, jota täällä keskellä ei miltään tarvitaan. Se nimittäin voi hyvin ja saa kohta lannoitetta. Miksi sain kasvin mukaani?
Olen oppinut monessa paikassa täällä susirajalla monta hienoa asiaa.
Muun muassa sen, että kun menen kylään, ei tarvitse viedä tuomisia, elleivät ne ole aivan erikoisia. Kylään ei mennä eväiden kera. Se on minusta hieno periaate. Talo tarjoaa, mitä talolla on. Sen olen saanut tuta monta kertaa, kuin myös sen, että Teitittely ei sovi: se on sie ja mie.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Mustikasta saatiin viime vuonna keskimääräistä runsaampi sato ja sitä poimittiin myyntiin lähes kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna, kaikkiaan kolme miljoonaa kiloa. Tämä käy ilmi luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulotiedustelusta (MARSI), jossa ovat mukana tärkeimmät marja- ja sienikauppaa harjoittavat yritykset. Poimintatuloa mustikasta kertyi koko maassa 4,1 miljoonaa euroa eli luonnonmarjoista eniten. Mustikan terveysvaikutukset ja myös sen hyvät vientimahdollisuudet
Vuonna 2010 ei todettu vaarallisten kasvintuhoojien pysyviä esiintymiä, vaan kaikki todetut esiintymät saatiin hävitettyä. Uusina tuhoojina löydettiin aasianrunkojäärä ja kurkkukasveilla esiintyvä zucchini yellow mosaic virus (ZYMV). Kasvihuonetuotannossa etelänjauhiaisesiintymiä oli poikkeuksellisen vähän, mutta tomaatin pronssilaikkuvirusta esiintyi runsaasti. Mäntyankeroista löydettiin kolmen tuontilähetyksen puisesta pakkausmateriaalista. Yhdeltä kurkkuviljelmältä löydettiin Suomessa uusi kurkkukasvien virus, zucchini yellow mosaic virus (ZYMV). Ei
Esikot kuuluvat puutarhan kevääseen siinä kuin sipulikukatkin. Esikot sopivat pihassa kaikkialle: lehtipuiden alle pensasryhmien reunamille niitylle ruusutarhaan perennapenkkiin kivikkotarhaan sekä terassin tai kuistin ruukkuihin.
Tuoretta syötävää tuottava lavatarha on helppohoitoinen ja kaunis. Kasvukauden alkupuoli sujuu rennosti omavaraisena ainakin perunoiden, sipulien, yrttien ja salaattien osalta. Tomaatit ja kurkut vahvistuvat kasvihuoneessa ja alkavat kukkia. Kevät on kiireistä aikaa puutarhurille etenkin hyötytarhassa, mutta samalla niin nautinnollista. Katetuista lavoista saa jo toukokuussa poimia tuoreita salaattitarpeita ja rapeita retiisejä. Samaan aikaan voi vielä kylvää
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.