Suonenjoen Mansikkakarnevaalit järjestetään tänä vuonna 14. – 16. heinäkuuta, silloin mansikkasato on parhaimmillaan. Mansikkakarnevaalit ovat yksi Suomen vanhimmista kesätapahtumista. Ensimmäiset karnevaalit järjestettiin vuonna 1970, joten nyt Mansikkakarnevaalit järjestetään jo 36. kerran. Mansikkakarnevaalit ovat säilyttäneet ja vahvistaneet asemansa kaikenikäisten kohtauspaikkana.
Paikkakunnan ihmisten lisäksi Mansikkakarnevaalit ovat alusta alkaen koonneet mansikanpoimijoita, lomavieraita, kesäasukkaita ja muita karnevaalivieraita ympäri Suomea Suonenjoelle. Viime vuosina on ulkomaalaisten vieraiden osuus lisääntynyt poimijatyövoiman kansainvälistyessä. Mansikkakarnevaaleille osallistuu n. kahtakymmentä kansallisuutta edustavia ihmisiä.
Mansikkakarnevaalien kävijämäärä on ollut tasaisessa nousussa ollen kesällä 2005 kaikkine oheis-tapahtumineen n. 20 000 juhlijaa. Ennakkokyselyistä päätellen kävijämäärä on juhlakarnevaalien ansiosta reippaassa nousussa.
Mansikkakarnevaalit alkavat perjantaina perinteisesti Suomen parhaalla karnevaalikulkueella, joka kerää katsojiksi Suonenjoen katujen varsille vuosi vuodelta sankat yleisöjoukot. Karnevaalikulkue koostuu alueen yrityksistä ja järjestöistä kootuista osastoista. Kulkueeseen on tulossa ennätysmäärä osastoja.
Karnevaaleilla valitaan Mansikkaisäntä 2006. Hän on mansikanviljelijä tai läheisesti mansikanviljelyyn liittyvä henkilö, joka on tehnyt ja tekee tunnetuksi suonenjokelaista mansikanviljelyä. Mansikkakarnevaaleilla valitaan vuosittain myös Mansikkatyttö, joka kruunataan kilpailuun ilmoittautuneiden neitosten joukosta.
Tänä vuonna karnevaaleilla esiintyvät perjantaina mm. Vesa Ruuskan Tarjala takaisin Show , Latinos–ryhmä ja Kari Vepsä. Perjantaina julkistetaan myös Suonenjoki CD.
Lauantaina estradille astuu Laura Voutilainen, sekä päivällä lasten Karnevaaleilla että myöhemmin illalla. Myös lauantai-iltana nähdään tanssillista menoa Sambaryhmä Roseiran esityksissä. Ohjel-mistoon kuuluvat myös perinteiset mansikansyönnin SM-kisat. Uutena lajina mukana Eko Biathlon Road Show 2006 eli ampumajuoksukilpailu. Yleisöä viihdyttää tempuillaan myös Taikuri Puijon Paroni.
Sunnuntaina aamupäivällä mansikkakirkossa esiintyy Laura Voutilainen. Samaan aikaan starttaa Mansikkahölkkä. Karnevaalien päätöspäivä huipentuu Jari Sillanpään kesäshow´hun.Suonenjoen Mansikkakarnevaalit on erinomainen tilaisuus markkinaväelle myydä tuotteitaan iloiselle karnevaalikansalle. Markkinapaikat onkin käytännössä myyty loppuun.
Tivoli Suuronen on paikalla kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Mansikkaa on tarjolla Mansikkatorilla tuoreena, herkullisena marjana! Mansikkakarnevaalit päättää sunnuntaina mansikkahuutokauppa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Suonenjoen Mansikkakarnevaalit on yksi Suomen vanhimmista kesätapahtumista. Ensimmäiset karnevaalit järjestettiin vuonna 1970. Vuoden 2004 Mansikkakarnevaalit on järjestyksessään 34. tapahtuma. Mansikkakarnevaalien järjestämisessä on pidetty vain kaksi välivuotta, vuosina 1984 ja 2003. Paikkakunnan ihmisten lisäksi Mansikkakarnevaalit ovat alusta alkaen koonneet mansikanpoimijoita, lomavieraita, kesäasukkaita ja muita karnevaalivieraita ympäri Suomea Suonenjoelle. Viime vuosina on ulkomaalaisten vieraiden osuus lisääntynyt poimijatyövoiman
”Mansikkapunkki on mansikan pahin tuhoeläin, jonka runsas esiintyminen voi muodostua todelliseksi ongelmaksi ja aiheuttaa kasvuston kitumista sekä huomattavia sadon menetyksiä. Viime talvena mansikkapunkit talvehtivat hyvin koko Suomessa ja punkkeja on esiintynyt kasvustoissa tänä kesänä runsaasti. Mansikkapunkkien hallinnassa on tärkeää yleinen viljelyhygienia, jatkuva kasvuston tarkkailu, terveen taimimateriaalin käyttö sekä viljelykierron nopeuttaminen. Mansikkapunkin imennän oireita on silminnähtävissä
Lohjan omenakarnevaalit ovat ensi kertaa laajentuneet viikon mittaiseksi tapahtumaksi. Viikon aikana Lohjanseudun kouluissa, päiväkodeissa, palvelutaloissa ja vanhainkodeissa puhutaan omenasta ja tarjotaan omenaherkkuja. Ammatillista arvovaltaa viikolle tuovat puutarhaneuvosten vierailu sekä asiantuntijoiden pitämät luennot. Tutuilla punaposkisilla omenoilla on takanaan pitkä historia. Raamatun mukaan omenoita kasvoi jo paratiisissa, ja antiikin myyteissä omena oli viinin jumala Dionysoksen lahja rakkauden
Rungollinen kirjotulikruunu (Lantana camara) muistuttaa iloisista sambakarnevaaleista. Värit ovat lämpimän mausteiset: kukissa on niiden iästä riippuen sävyjä keltaisesta oranssiin ja punaiseen. Nappimaisilla nupuilla on lisäksi vielä omat värivivahteensa. Pensasmaisen kasvin pitkät oksat levittäytyvät näyttävästi muiden istutusten ylle. Tulikruunusta kohoaa aromaattinen tuoksu, ja se on kotonaan paahteessa. Alla karnevaalitähden värejä toistavat tsinniat eli oppineidenkukat (Zinnia elegans)
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.