Omenoista ja syksyn herkkumarjoista on tänä vuonna lupa odottaa runsasta satoa, mutta runsaat sateet voivat pitkän hellejakson jälkeen pilata laadun, kerrotaan Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT).
Kasvukausi alkoi tänä vuonna viileänä, mutta juhannuksen jälkeen alkanut hellejakso on kirinyt kasvua kiinni. Jos sademäärät pysyvät kohtuullisina, saadaan omenasta, herukoista, vadelmasta ja pensasmustikasta tänä vuonna hyvä sato.
Hedelmien ja marjojen kukinta onnistui hyvin. Edellisen vuoden syksy oli edullinen tämän vuoden kukka-aiheiden muodostukselle, koska sato oli pieni ja syksy normaali. Omenat ja kaikki marjakasvit kukkivat tavallista runsaampana ja kukinta-ajan olosuhteet pölyttymiselle olivat hyvät tai vähintään tyydyttävät.
Sadon valmistumista seurataan lämpösumman avulla
MTT:ssä on vuosien ajan seurattu omenoiden ja marjojen sadon valmistumista lämpösumman avulla. Nyt ollaan lämpösummalaskurin mukaan jo keskivertovuodessa. Professori RISTO TAHVONEN MTT:n puutarhatuotannosta kuitenkin muistuttaa, että vaikka loppukesä jatkuu tavallista lämpimämpänä, ollaan hedelmien ja marjojen kypsymisaikataulussa vain hieman edellä normaalista. Elo-syyskuussa lämpösummaa kertyy hitaasti keskikesään verrattuna.
Omenoiden ja marjojen sadon valmistumista voidaan ennustaa lämpösumman avulla muutaman päivän tarkkuudella. Tahvosen mukaan ensimmäiset kesäomenat Pirja ja Huvitus valmistuvat Turun seudulta noin 13. elokuuta ja aikaiset syysomenat ovat myynnissä 5. syyskuuta lähtien, mikäli loppukesän lämpötilat ovat normaaleja.
Ensimmäiset talvilajikkeet kypsyvät Tahvosen arvion mukaan poimittaviksi syyskuun 20. päivän tienoilla, mutta näitä lajikkeita pitää vielä varastokypsyttää lajikkeesta riippuen kahdesta neljään viikkoa ennen markkinointia. Näin ollen herkulliset Tobiakset ja Lobot saapuvat kauppojen tiskeille 5.-15. lokakuuta. Mustaherukoiden arvioitu kypsymisaika on noin 10.8. ja makeita kotimaisia pensasmustikoita ilmestyy kauppoihin 5.8. alkaen. (Finfood)
Oman paikkakuntasi sadon valmistumisajan voit arvioida MTT PeltoTohtori -verkkopalvelun avulla osoitteessa http://peltotohtori.bootti.net/
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Luomutieto-hankkeen loppuraportissa annetaan yli 40 kehittämisehdotusta luomualalle. Maa- ja metsätalousministeriö lähettää raportin toukokuussa laajalle lausuntokierrokselle. Raportin, lausuntojen ja kesäkuussa luomualan toimijoille järjestettävän keskustelutilaisuuden pohjalta ministeriö päättää valtion tulevista toimista luomusektorin kehittämiseksi. Maa- ja metsätalousministeriön maatalouden kehittämisrahastosta (MAKERA) rahoitettu hanke on kartoittanut luomuketjun toimintaa alkutuottajasta kuluttajaan. Raportissa on nostettu esille ketjun kehittämiskohteita ja tehty ehdotuksia siitä,
”Raisio Yhtymä Oyj ja Camelina Oy sopivat perjantaina kaupallisestayhteistyöstä Camelina-öljykasvin eli ruistankion (Camelina sativa)hyödyntämiseksi elintarviketeollisuudessa. Raision mukaan Camelina-yhteistyö tarjoaatuotekehitykselle uuden, merkittävän lisämahdollisuuden kehittää terveyttäedistäviä ja terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja niiden ainesosia. Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja TARU NARVANMAA kertoo, että Raisiohyödyntää ruistankiota sekä vilja- että rasvapohjaisissa tuotteissa. Tämätarkemmin salaisuuden verhoa ei tässä vaiheessa raoteta. Ruistankiollahöystettyjä tuotteita voidaan odotella
Riitan puutarha valittiin vuoden 2014 pihakilpailun finaaliin. Pihassa kokeillaan ulkomailta tuotuja kasveja. Kasvivalinnoissa suositaan perhoskasveja. Katso video tästä. Riitta ja Pekka Kaitilan piha sijaitsee itärajan tuntumassa Virolahdella. Riitta jäi yli kymmenen vuotta sitten eläkkeelle ja puutarhaharrastus vei hänet mukanaan. – Olin Haminan verotoimistossa töissä ja silloin aika meni papereiden kanssa, vaikka kiinnostusta kasveihin oli. Riitan
Biolanin teettämän tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen epäilee luomutuotteiden korkeaa laatua, mutta samanaikaisesti lähes jokainen on sitä mieltä, että luomutuotteet ovat kalliita. – Luomun merkitys kestävän kehityksen edistäjänä on kyselytutkimuksen valossa hämärän peitossa, sanoo Biolanin markkinajohtaja Timo Huhtamäki. Biolan Oy:n Taloustutkimukselta tilaamaan tutkimukseen vastasi 1304 pientaloasujaa. Vastaajista 25 prosenttia ei allekirjoita luomutuotteiden korkeaa laatua. Naisilla
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.