Suomen Nuorkauppakamari palkitsi Heikkilän Yrttitilan B-alueen voittajana Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä -kilpailussa. Alue B kattaa Kaakkois-Suomen Pieksämäeltä Imatralle ja Lappeenrantaan ja Kotkan kautta Hämeenlinnaan. Palkinto luovutettiin Jyväskylän KoneAgri – messuilla.
Heikkilän yrttitila sijaitsee Rahulan kylässä Mikkelissä ja yrittäjinä ovat Jussi Saarinen ja Terhi Saarinen. Yrttien viljely vanhalla sukutilalla alkoi vuonna 2008. Saaristen yrittäjäperhe on kehittänyt tuotantoa ja yrttien jatkojalostusta. Vuonna 2010 tilalle valmistuneet tuotantotilat mahdollistavat tilalla viljeltyjen yrttien kuivauksen, jatkojalostuksen ja pakkaamisen. Tilalla on myös Yrttipuoti, jossa voi kesäisin tutustua yrtteihin ja tehdä ostoksia. Heikkilän tuotteita on myynnissä tilan nettikaupassa ja noin 70 lähiruokakaupassa.
Perusteluissaan Suomen Nuorkauppakamari arvosti Heikkilän Yrttitilan nuoren yrittäjäpariskunnan tavoitteellisuutta ja aktiivisuutta:
– Heikkilän yrttitilaa kehitetty johdonmukaisesti ja haettu uusia toimintatapoja, minkä lisäksi on selkeä sekä kasvun että toiminnan kehittämisen suunta olemassa. Tätä kuvastavat mm viime vuosien investoinnit. Eteenpäin menossa paistaa hieno tavoitteellinen realismi.
Perusteluissa todettiin lisäksi, että yrittäjäpariskunta on mukana alan kehittämistoiminnassa mm. hankkeiden kautta sekä osallistuvat oman alansa järjestötoimintaan.
– Yhteistyötä on muiden yrittäjien kanssa. Myös toiminnan arvoja mietitty, samoin ympäristöön liittyviä asioita on huomioitu toiminnassa. Yritys käyttää sähköisiä markkinakanavia sekä ovat hakeneet muutoinkin suorempia ja lyhyempiä toimitusketjuja, todettiin Suomen Nuorkauppakamarin perusteluissa.
Vuoden nuoreksi Maaseutuyrittäjäksi valitaan alle 40-vuotias henkilö, joka
on toiminut aktiivisesti tilansa tai yrityksensä kehittämiseksi
huomioi ja kehittää toimintaansa ja tuotteidensa laatua määrätietoisesti ja jatkuvasti
on soveltanut toiminnassa kestävän kehityksen periaatteita
on verkostoitunut muiden toimijoiden kanssa
edustaa omaa ammattikuntaansa esimerkillisesti
toimii ympäristönsä hyväksi
Puutarha-Sanomat lehdessä nro 10/2011 oli uutinen Heikkilän yrttitilasta, kun sille myönnettiin Maakuntien Parhaat merkki.
Kansalaisjärjestö Dodo ry:n kaupunkiviljelijät sekä valtakunnallinen tavaroiden vaihto- ja lahjoituspalvelu Netcycler palkittiin tiistaina Keskon kestävän kehityksen palkinnolla 2011. Palkintojen teemana oli tänä vuonna materiaalitehokkuus, joka säästää luonnonvaroja, ympäristöä sekä rahaa. Kymmenen tuhannen euron palkintojen tarkoituksena oli tukea kestävää tuotantoa ja kulutusta edistäviä hankkeita, jotka kannustavat myös muita jätteiden synnyn ehkäisyyn ja materiaalien uudelleenkäyttöön tavanomaista kierrätystä
Kangasalla sijaitseva Ali-Marttilan Puutarha Oy on palkittu vuoden parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Ruusuistaan tunnettu puutarha palkittiin Kauppapuutarhaliiton vuosikokouksen yhteydessä Ikaalisissa. Ali-Marttilan puutarhassa työskentelee kaksi sukupolvea: veljekset Jaakko ja Heikki Marttila, Jaakon puoliso Senja ja serkukset Olli ja Matti Marttila. Ali-Marttilan puutarhassa on kehitetty leikkoruusun tuotantoaan johdonmukaisesti ja se on yksi maamme johtava ruusuviljelmä. Uusin viljelytekniikka ja
Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry on palkinnut Vuoden 2012 Mehiläistarhaajana kokkolalaisen Soini Kosken. Koski on hoitanut mehiläisiä 30 vuotta, osoittanut kekseliäisyyttä ja osaamista mehiläistenhoidon kehittämisessä sekä osallistunut aktiivisesti alan toimintaan mm kouluttajana. Soini Koski on mehiläistenhoidon ”Pelle Peloton”, joka ei jää ongelmien edessä paikalleen, vaan hän tarvittaessa keksii uusia ratkaisuja. Yksi osoitus tästä on Kosken
Suomen Lihavuustutkijat ry on myöntänyt vuoden 2003 PainonhallintapalkinnonKotimaiset Kasvikset ry:n ja Suomen Sydänliiton yhteiselle Kevennä kokousta-kampanjalle. Lihavuustutkijoiden mukaan kokoustarjoilun laadulla onmerkitystä terveydelle, sillä kokoukset ovat yleinen työskentelymuoto.Kokoustarjoilu koostuu kuitenkin useimmiten edelleen rasvaisistapasteijoista, piirakoista ja viinereistä. Kevennä kokousta -kampanjaesiteja nettisivut antavat vinkkejä kevyempään kokoustarjoiluun ja opastavatsuosimaan esimerkiksi kotipullaa, pullapohjaista marjapiirakkaa jakasvispitoisia voileipiä rasvaisten leivonnaisten sijaan. Lihavuustutkijoiden
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.