Keväällä 2011 Berner tuo markkinoille uuden GreenCare -tuotenimen. Tutut GrowHow-tuotteet, kuten Puutarhan Kevät, Kesä ja Syksy näkyvät puutarhamyymälöissä keväästä alkaen uudella GreenCare -nimellä.
– Tuoteperhe laajenee kymmenellä kasvualustatuotteella. Uudet tuotteet jatkavat tuttua, helposti tunnistettava ja selkeää visuaalista ilmettä, kertoo liiketoimintapäällikkö Janne Pulkkinen.
– GreenCare-tuoteperhe on edeltäjänsä tavoin suunnattu kuluttajille, jotka haluavat helppoa ja vaivatonta puutarhanhoitoa. Kuka tahansa voi saada aikaan nopeasti kaunista pihalla ja parvekkeella.
– GreenCare-tuotteiden kehityksessä on panostettu laadun lisäksi helppokäyttöisyyteen. Esimerkiksi GreenCare Carry -pakkausta on kätevä kantaa ja tuotetta helppo levittää suoraan pakkauksesta, toteaa Pulkkinen.
Pakkausuudistuksessa tehdyt muutokset palvelevat kuluttajaa sekä tuotteen valinta- että käyttötilanteessa entistä paremmin. Pakkausten informaatioarvoa on parannettu useilla uudistuksilla. Tuotenimi, tuotteen käyttötarkoitus sekä pakkauksen koko ja riittoisuus erottuvat selkeästi etupuolelta. Helppokäyttöisyydestä kertovat innovaatiot ovat nostettu esille ohjaamaan tuotteen käyttöä. Ja käyttöohjeesta löytyvät tarvittavat tiedot yhdellä silmäyksellä.
GreenCare sarjaan tulee 10 uutta kasvualustatuotetta. Kasvualustatuotteiden valikoimassa ja -kehityksessä on huomioitu kestävä kehitys: tuotteissa käytetään kompostoituja luonnon raaka-aineita, jotka hankitaan valmistuspaikan läheltä.
Uudistuneita GreenCare -tuotteita on saatavilla puutarhaliikkeistä kautta maan keväällä 2011. GreenCare.fi -nettisivusto tarjoaa helppoja vinkkejä puutarhanhoitoon. Sivusto aukeaa helmikuun aikana.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kemira GrowHow uudistaa tuotevalikoimansa ilmeen, myös omat nurmikkosiemenet ja katteet tulevat myyntiin. Lannoitepakkaukset muuttuvat perinteisestä säkistä panoraaman muotoisiksi kantokasseiksi, joissa kantokahvana on monikäyttöinen puukeppi. Uudet lannoitteet on suunniteltu ympärivuoden käytettäväksi. Markkinointipäällikkö Kimmo Hakkala kertoo, että Perinteinen Puutarhan yleislannos on ensi keväästä alkaen Puutarhan Kevät. – Puutarhan Kesä -lannos on tarkoitettu sekoitettavaksi kesäkukkien ja havukasvien kasteluveteen.
Bernerin GreenCare -lannoitesarjan uutuudet esiteltiin tänään. Helppokäyttöiset Puutarhan KESÄTM on ollut kotipuutarhureiden suosikki jo vuodesta 1960. Tulevaan kasvukauteen kotimainen GreenCare esittelee kätevät Puutarhan KESÄ™ Pore- ja Pallo -lannoitteet sekä ainutlaatuisen Puutarhan KESÄ™ -Kesäkukkamullan. Pinkit poretabletit kasvien iloksi Puutarhan KESÄ™ -tuoteperheen piristävin uutuus on helppokäyttöinen, pinkki kastelulannoite Puutarhan KESÄ™ Pore. Se toimii kuten vitamiiniporeet: tabletti laitetaan
Kotimainen GreenCare tuo markkinoille kasvien juuristoa vahvistavat GroBiootti™ Istutusmulta ja GroBiootti™ Kasvumaa -tuoteuutuudet. GroBiootit edistävät kasvien hyvinvointia ja auttavat niitä selviytymään haastavissakin kasvuolosuhteissa. Istutusmullan hyötymikrobit vahvistavat kasvien juuristoa ja edistävät kasvin kasvua koko sen eliniän ajan GroBiootti™ Istutusmulta on erikoismulta monivuotisille koristekasveille kuten perennoille, koristepuille ja -pensaille sekä hedelmäpuille ja marjapensaille. GroBiootti™ Istutusmulta auttaa kasvia
Kotimainen GreenCare tuo markkinoille pienirakeisen ja pölyttömän erikoiskalkin nurmikolle sekä erityisesti varjoisille ja kuiville paikoille räätälöidyn nurmikonsiemenseoksen. Suomalaiselle nurmikolle suunnitellut tuotteet hellivät nurmikkoa ja tekevät sen hoidosta entistä helpompaa ja palkitsevampaa. Rakeinen Nurmikkokalkki™ on lämpökäsitellystä kananmunan kuoresta valmistettu 100 % kierrätyskalkki. Nurmikkokalkkiin on lisätty GroBioottiTM -hyötymikrobeja, jotka vahvistavat juuristoa ja suojaavat sitä haitallisilta mikrobeilta ja
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.