Kun totuus on vielä uskomattomampaa

25.1.2019

Vajaa vuosi sitten Oma piha -lehden toimitukseen tuli kirje ja valokuvia Seija Koirikiveltä. Hän kertoi rakentaneensa ja muuranneensa pihan rakenteet itse samalla, kun toimi nuohooja-yrittäjänä ja yksinhuoltajana. Seija ei kuulostanut […]

Aurinkoinen päivä pihalla

24.11.2018

Oli tarkoitus viettää toimistopäivää, vaan harvinaisen ihana auringonpaiste houkutti ulos. Hommia riittää, vaikka eilen sainkin viimeiset kukkasipulit maahan ja pari kesäkukkaa samalla – punalehtisen valkoapilan ja tiilenpunakukkaisen orvokin, joka ei […]

Versoja vieläkin

1.11.2018

Puutarhamyymälöissä on edelleen lukuisia kukkasipulipusseja odottamassa pääsyä rakastavaan kotiin. Pussissa versomaan lähteneet sipulit täytyy istuttaa äkkiä multaan. Tulppaaneille ja muille keväällä kukkiville tekisi hyvää päästä viileään ja pimeään, jotta ne […]

Istutuskausi jatkuu jouluun

6.10.2018

Niin se on, että kasvihullun istutuskausi loppuu sitten, kun maa on jäässä (ja senkin jälkeen saattaa vielä saada jonkun loppusyksyn alennuksista haalitun kasvin upotettua kellarin hiekkaiseen maalattiaan). Lukuisten kukkasipulipussien lisäksi […]

Kanervia monivuotiseksi iloksi

18.9.2018

Kanervat ovat kauniita luonnossa kukkiessaan syyskesällä, mutta niin ne ovat puutarhassakin. Ihanaa, että niiden monen sävyisiä lajikkeita tuodaan runsaasti Suomeen. Meillä ei taida olla vielä kanervan kotimaisia lajikkeita, mutta se […]

Katsaus paahdekesää kestäneisiin kasveihin

29.8.2018

Kevät päättyi poikkeukselliseen kuivaan ja helteiseen toukokuuhun, vaikka toukokuu on ainakin meillä päin lounaassa vuoden kuivin kuukausi muutenkin. Sitten tuli kesä ja helle vain jatkui – tietysti juhannusta lukuun ottamatta. […]

Hyvä varjoliljavuosi

16.6.2018

Vuodet vaihtelevat, säät yllättävät, onneksi on aina jokin kasvi, jolle olosuhteet ovat juuri sopivat. Kenties jo viime kasvukausi, syksy ja kulunut talvi olivat varjoliljoille otolliset, sillä nyt kukkavarsia tuntuu nousevan […]

Kylvökausi starttaa

28.1.2018

  Kirjoitan parhaillaan juttua yrttien kasvatuksesta ja hypistelen siemenpusseja ja kylvömultaa. Tänä talvena yritän olla maltillinen. Latva-artisokat on kylvettävä aikaisin, joten niiden siemenet piilotan pian potteihin. Mutta muuten yritän pitää pään […]

Kesäpäivä saaristossa

12.1.2018

Oma PIHA -lehden järjestämän Suomen Paras Piha 2017 -kisan voitti paraislainen saaripiha, Lola ja Ove Winqvistin piha Kuggössä. Käynti Kuggön saarella oli mukava kokemus, asunhan itsekin Turun saaristossa. Päivä alkoi […]

Pohjanmeren tyrskyissä

29.10.2017

Vietin syyskuun Skotlannissa, tai oikeastaan Pohjanmerellä Orkneysaarilla ja Shetlannissa. Vaikka kyseiset saariryhmät ovat osa Skotlantia, on niissä voimakas pohjoismainen identiteetti – ovathan ne olleet aikanaan osa Norjaa; kauemmin kuin osa […]