jouluruusu_nupulla

Tasaisen varmasti kevät on tehnyt tuloaan myös täällä Pohjois-Pirkanmaalla. Liukkaat jäätiköt alkavat pikkuhiljaa väistyä auringon lämmittäessä maata, ja myrskytuulen puhallettua maata kuivaksi. Tänään tein pienen pihakierroksen, ja ilokseni löysin kevään ensimmäiset nuput. Kuten aina tällä pihalla, aikaisimmat nuput kuuluvat vaaleajouluruusulle (Helleborus niger). Mikäli mitään äkillistä takapakkia ei tule, elän jo toivossa että kirsikkapuiden juurelta nousevat ensimmäiset krookukset parin viikon sisällä, ja ehkä ne ensimmäiset odotetut sinivuokotkin heräävät myös täällä pian ilmojen lämmetessä.

Toinen varma kevään merkki on kodin ikkunalautojen täyttyminen esikasvatetuista taimista. Niiden tuoreen vihreyden näkeminen tekee kevään odotuksesta huomattavasti siedettävämmän. Mitä kevään merkkejä sinun pihallasi näkyy jo?

Kevätpuuhia maalis-huhtikuun vaihteessa:

  • Esikasvata omia taimia mikäli et ole vielä kylvöksiä tehnyt. Kylvä esimerkiksi tomaatit, kasvihuonekurkut, samettikukat, tsinniat, yrtit ja asterit. Honteloiden taimien välttämiseksi huhtikuu on hyvää valoisaa aikaa lyhyemmän esikasvatuksen vaativille kasveille.
  • Istukassipulit ovat ilmestyneet kauppoihin. Istuta sipuleita sisälle ruukkuun jolloin saat tuoreita vihreitä sipulinvarsia aikaisin ruoanlaittoon ja salaattiin.
  • Pian voi aloittaa daalioiden herättelyn kevääseen, ottamalla vanhat juurakot esiin, tai kasvattamalla kokonaan uusia ihania lajikkeita.
  • Nauti kevään sipulikukista! Erilaiset narsissiruukut kestävät pitkään viileässä joko verannalla tai kasvihuoneessa. Myös leikkotulppaanit viityvät viileässä.
  • Ensimmäisiä orvokkeja saattaa löytää jo puutarhamyymälöistä. Orvokki kestää hyvin viileyttä.
  • Taita pajunkissoja kevätasetelmien koristeiksi.
  • Leikkaa tarvittaessa omenapuut, koristepensaat ja kuusiaita.
  • Levitä peruskalkitus puutarhaan, jolloin se imeytyy maahan hyvin viimeisten lumen ja jään rippeiden sulaessa.
  • Havujen ja ikivihreiden suojaaminen kevätauringolta on aiheellista mikäli et ole sitä vielä tehnyt.
  • Pese ja siivoa kasvihuone kevättä varten.
Jaa artikkeli