Lemmikkien kuihduttua kuunliljat ottavat vallan kuunliljakujalla.

Puistolemmikit (Myosotis sylvatica) ja luhtalemmikit (M. scorpioides) ovat vallanneet puutarhan puolivarjoisatkin kohdat upealla taivaansinisellä loistollaan. Joku pitää puistolemmikkiä rikkakasvina koska se on vakiintunut vieraslaji, ja toinen puolestaan rakastaa sitä osana puutarhaa. Itse kuulun jäkimmäiseen ryhmään. Lemmikki on myös mitä mahtavin pörriäiskasvi. Mitättömän pienikokoinen ja runsaasti siementävä peltolemmikki (M. arvensis) on sen sijaan ollut kasvimaani suuri riesa ja se saa lähdöt välittömästi koska sillä ei ole juurikaan koristearvoa. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin nyppiä vaatteistaan ja puutarhakäsineistä sen takertuvia pieniä siemeniä.

Vapaana kasvava keväisten pörriäiskasvien vyöhyke, jossa lemmikkejä ja kevätesikoita.

Vielä on aikaa nauttia lemmikkien kukinnasta, jonka jälkeen on aika rajoittaa sen kasvua. Heti kukinnan jälkeen varret voi katkoa jotta kasvi ei pääse siementämään liikaa. Herkimpien puutarhakasvien lomaan lemmikkiä ei kannata päästää. Omalla pihallani se on tosin löytänyt täydellisen kasvupaikan ”kuunliljakujalta”. Maa on sille sopivan ravinteikasta ja kosteaa. Lemmikki saa rauhassa kukkia kuunliljojen seassa, sillä ei ole vaaraa että se tukahduttaisi kuunliljojen suurten juurakoiden ja lehtien vahvaa kasvua, joka on juuri alkanut. Lemmikki on kepeä kumppani myös tulppaaneille ja muille sipulikasveille. Hedelmäpuiden alla se toimii hyvänä peittokasvina ja houkuttelee paikalle pölyttäjiä turvaamaan kaikkien kukkivien puiden satoa.

Kesäkuinen pihanäkymä.

 

Mikäli himoitset lemmikkejä omalle pihallesi, nyt kesäkuussa on mitä parhain aika hankkia ja kylvää niiden siemeniä haluamillesi paikoille. Tämän kesän aikana lemmikki kasvattaa lehtiruusukkeen ja kukkii seuraavana kesänä. Puistolemmikin siemeniä saa hankittua myös sekoituksina, joissa on mukana valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia. Suuret ja tummat kukat omaava ‘Indigo‘ -lajike on myös upea ja kokeilemisen arvoinen. Lemmikit ovat kauniita kevään sulostuttajia. Jos niitä on liikaa, voit surutta kitkeä ne maljakkoon kauniiksi kukkakimpuiksi.

Lemmikit ja helmililjat sopivat yhteen.

Kevään/alkukesän kukkakimpussa on myös kieloja ja kevätesikoita.

Jaa artikkeli