Nyt on aika tutkiskella siemenpusseja. Ottaisiko samaa kivaa sorttia, joka ei vielä koskaan ole tuottanut pettymystä, vai kokeilisiko uutta? Auringonkukkia on tullut kylvettyä lähes joka kesä, ja vuosittain niiden valikoimaan tulee uutuuksia.

Auringonkukan kasvatus on lasten mieleen, sillä kasvin varsi kohoaa nopeasti pituutta ja kasvun ihmettä pääsee todistamaan päivittäin. Lopulta syksyllä kukka aukeaa lapsen – ja monen aikuisenkin – päätä korkeammalla. Varsinkin lajike ’Russian Giant’ yltää nimensä mukaisesti jättiläisen mittoihin.

Muutamana kesänä punamullan punertava ’Red Sun’ somisti punaisen talon seinustaa saaripuutarhasssani. Alituinen tuuli oli haaste, sillä ’Red Sun’ kohoaa sekin puolitoistametriseksi. Kasvien varsien tuenta ja kehäkukkien kylväminen auringonkukkien ympärille varsien tuulensuojaksi auttoivat.

Etanat tuovat nekin osaltaan haastetta auringonkukkatarhurille. Auringonkukan versot maistuvat niiden mielestä oikein hyvälle ja innoissaan etanat napsaisevat koko varren poikki sirkkalehtien alapuolelta. Silloin koko kasvi kuolee, sillä uutta kasvukohtaa ei sirkkalehtien alapuolella ole.

Entäpä jos vaihtaisi väriä punaisista ja lämpimän kultaisista viileämpään sävyyn? Sitruunankeltainen ’Lemon Gammon’ ihastuttaa paitsi pirteällä värillä myös kaktuksen kukkaa muistuttavilla, tähtimäisillä kukilla. ’Lemon Gammonin’ suuret keskustat saattavat vääntyillä erikoisiin virnistyksentapaisiin muotoihin.

Versot maistuvat muuten ihmisillekin, niiden maku on hurmaavan pähkinäinen.

Jaa artikkeli