Syksyn alennusmyynnistä moni hankkii uudet puutarhakalusteet. Alennukset saattavat olla tähän aikaan vuodesta jopa 60 prosenttia.

Ennen käyttöönottoa kalusteet kannattaa öljykäsitellä. Ne on toki jo öljytty kertaalleen tehtaalla, mutta sen jälkeen kalusteilla on saattanut olla pitkä merimatka ja varastointi. Samalla on syytä muistuttaa etiikasta, eli ostakaamme ainoastaan viljeltyä ja FSC-sertifioitua puuta, ettemme osallistu sademetsien nopeaan häviämiseen. Kotimaista kannattamalla tuemme omaa työllisyyttämme ja metsiemme hyötykäyttöä.

Ennen talvisäilöön laittamista kannattaa vanhatkin kalusteet käsitellä. Aurinko ja sade haalistavat, laikuttavat ja harmaannuttavat kalusteen pintaa.Huolellisella öljykäsittelyllä se saadaan taas uuden veroiseksi. Kalusteen väri yleensä tummenee käsittelyn myötä, samalla se saa kauniin kiillon. Kaikki puulajit eivät tosin vaihda väriä.

Kalusteiden pinnat puhdistetaan ja kuivataan hyvin, muuten öljy ei tartu. Yksityiskohtaiset ohjeet puhdistukseen löytyvät useimmiten kalusteiden pakkauslaatikoista.

On myös puulajeja, jotka eivät käsittelyä kaipaa. Tiikki on niin kovaa, että se kestää sateet ja paahteet. Vanhetessaan se muuttuu kauniin harmaaksi. Jos kuitenkin haluaa tiikkisten kalusteiden pysyvän sen lämpimän beigen sävyisinä kuin ne uutena ovat, voi nekin hyvin puhdistaa ja öljytä.

Ja tiedoksi: ensi keväänä tulee markkinoille upeita, suuria puutarhapöytiä, joiden ääreen mahtuu koko suku!

Lähde: Rautakeskon tiedotus

Jaa artikkeli