Valtion ravitsemusneuvottelukunta on julkistanut uudet suomalaiset ravitsemussuositukset. — Suositusten suuret linjat ovat entisellään, emeritusprofessori ANTTI ARO kertoo. Suosituksiin on kuitenkin tehty joitain tarkistuksia ja lisäyksiä, kuten liikuntapiirakka havainnollistamaan suositeltua liikunnan määrää. Suosituksissa kiinnitetään erityistä huomiota lihavuuteen ja tyypin 2 diabetekseen.

Liikuntapiirakassa suositellaan puolesta tunnista tuntiin kestävää, reipasta kävelyä vastaavaa liikuntaa päivässä. Lapsille ja nuorille suositellaan vähintään tunnin päivittäistä monipuolisesti kuormittavaa liikuntaa.

Hyväksi havaittu lautasmalli on edelleen voimissaan. Suosituksissa painotetaan kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä täysjyväviljan käytön lisäämistä ja pehmeiden rasvojen suosimista. Aro myös muistuttaa, että peruna ei edelleenkään ole pannassa.

Energiaravintoaineiden suositeltavat osuudet ovat suunnilleen ennallaan, tosin nyt on otettu käyttöön vaihteluvälejä yksilöllisten tarpeiden vuoksi. Hiilihydraattien saanniksi suositellaan 50 – 60 prosenttia energiasta, rasvojen 25 – 35 prosenttia ja proteiinien 10 – 20 prosenttia energiasta. Rasvan suhteen korostetaan erityisesti sen laatua.

Yksittäisten ravintoaineiden suosituksissa tarkennuksia

D-vitamiinin saantisuositusta nostettiin 50 prosenttia. Nyt 2 – 60 -vuotiaille suositellaan 7,5 mikrogrammaa D-vitamiinia vuorokaudessa. — Suuri osa suomalaisista kärsii jonkin asteisesta D-vitamiinin puutoksesta talvisaikaan, Aro perustelee.

Aron mukaan C-vitamiinin suositeltavaa saantia nostettiin aikuisten kohdalla ja laskettiin lasten kohdalla. Myös lasten A-vitamiinin saantisuositusta laskettiin. Folaatin saantisuositusta puolestaan nostettiin hedelmällisessä iässä olevien naisten kohdalla.

Uutta on myös suositus suolansaannin vähittäisestä vähentämisestä. Välitavoitteeksi suositellaan nyt miehille alle 7 grammaa suolaa päivässä ja naisille alle 6 grammaa päivässä. — Tarkoituksena ei ole suositella suolansaannin lisäämistä vaan asettaa realistisia välitavoitteita, jotta ihmisillä olisi aikaa tottua muutoksiin, Aro selventää.

Uudet ravitsemussuositukset löytyvät Valtion ravitsemusneuvottelukunnan internetsivuilta, http://www.mmm.fi/ravitsemusneuvottelukunta ja niiden ruotsinkielinen versio julkaistaan neuvottelukunnan internetsivuilla syys-lokakuun vaihteessa.

Jaa artikkeli