Kilpailu kesän suurimmasta mansikasta on ratkennut. Sen voitti toistamiseen peräkanaa Kiviharjun marjatila Suonenjoelta. Tämän vuoden voittomansikka painoi peräti 130 grammaa, eli liki parikymmentä grammaa enemmän kuin viimevuotinen voittomöhkäle. Halkaisijaltaan mansikka oli kymmensenttinen.

Tiukan vastuksen Kiviharjun voittomarjalle antoi Panu Kankaanrannan viljelmällä Sauvossa kasvanut 123-grammainen mansikka. Halkaisijaltaan kakkostilalle pääsyt mansikka oli jopa hiukan voittajaa suurempi, 102 millimetriä. Kisa ratkaistaan kuitenkin marjan painon mukaan.

Sekä ykkös- että kakkostilalle kivunneiden mansikoiden lajike oli uudehko Darselect. Kolmannelle sijalle kisassa sijoittui Iso-Hiiden kartanossa Turengissa poimittu 110-grammainen Polka.

– Kisan taso oli viime vuotista kovempi. Viiden suurimman mansikan keskipaino oli 12 grammaa viimevuotisia suurempi, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo.

Niin ammatti- kuin kotipuutarhureille avoin kilpailu kesän suurimmasta mansikasta päättyi elokuun 18. päivä. Kisaan osallistuva mansikka oli sääntöjen mukaan mitattava ja punnittava tarkalla vaa’alla kahden todistajan läsnäollessa. Lisäksi suositeltiin marjan valokuvaamista vaa’alla ja mittanauhan vieressä. Marjassa ei saanut olla multaa tai ylimääräistä pintakosteutta lisäämässä sen painoa. Marjaan sai jäädä verhiö ja kanta, mutta mansikan halkasijaa mitattaessa niitä ei saanut laskea mukaan. Palkintosijoille sijoittumisen edellytys oli myös, että mansikka pakastetaan kokonaisena myöhempää tarkastusta varten.

Jaa artikkeli