Lämpötila on koko maassa laskenut parina yönä alle nollan, Itä-Suomessa pakkasta on ollut jopa 6 astetta. Tällainen halla saattaa jo vioittaa mansikkaa ja herukoita.
-Viimeaikaiset hallat on mansikalla voitu torjua sadetuksella. Varsinaiset vauriot tiedetään kuitenkin vasta myöhemmin, toteaa Katri Paukkunen Pohjois-Savon Maaseutukeskuksesta.

Mansikalla on esiintynyt koko maassa tavanomaista enemmän talvivaurioita. Puutarha-agronomi Katri Paukkusen mukaan vaurioita on jonkun verran kaikilla lajikkeilla, mutta etenkin ¤Honeyoye¤, ¤Polka¤ ja ¤Bounty¤ ovat kärsineet syksyn ja talven poikkeuksellisista sääoloista.

-Pahoja talvituhoja on esiintynyt runsaasti viime kesänä istutetuilla mansikkapelloilla, kertoo puolestaan Riitta Peräinen Keski-Suomen Maaseutukeskuksesta. -Myös myyrät ovat paikoitellen tuhonneet kasvustoja.

Kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat ovat jo kypsyneet kasvihuoneissa. Harson alla kasvaneiden mansikoiden kukinta alkaa Keski-Suomessa näinä päivinä. Avomaalla ilman harsoa kasvavien viljelmien kukintakin alkanee viikon kuluttua.

Herukoiden kukinta on runsaimmillaan Etelä- ja Keski-Suomessa ja alkamassa Pohjanmaalla sekä Pohjois-Savossa. Kukinnan aikana esiintyneiden hallojen aiheuttamia vaurioita on vaikea ennustaa. Omenan osalta halloista ei sen sijaan ole ollut harmia. Viileän sään vuoksi omenan kukinta on vasta alkamassa lounaisella rannikkoseudulla.

Vadelman kukintaakin odotellaan vielä koko maassa. Talvituhot jäävät ilmeisesti pieniksi, mutta talvehtiminen on vaihdellut eri puolilla Suomea.
-Keski-Suomessa pahoja tuhoja ei ole ollut, paikoitellen näkyy vaurioita, toteaa Riitta Peräinen.

Sää kiusaa viljelijöitä

Viileä ja sateinen sää on viivästyttänyt perunan istutustöitä. Ensimmäiset varhaisperunat nostetaan lounaissaaristossa todennäköisesti viikon kuluessa.

-Sateiden vuoksi varastoperunan istutus on Keski-Suomessa myöhästynyt. Varhaisperunaa päästiin istuttamaan toukokuun puolivälissä ja se on tällä hetkellä monin paikoin vasta nousemassa pinnalle, kertoo Riitta Peräinen.
-Sateet ovat kiusanneet myös kaalien istutusta. Parhaimmille pelloille ehdittiin ennen sateita, mutta märkyys on pitkään hidastanut istutusta. Viime päivät ovat onneksi olleet kauniita, joten nyt kaalin istutus edistyy paljon, Peräinen lisää.

Herne aloittelee kukintaa Lounais-Suomessa. Juuresten kylvöt ovat paikoitellen vielä kesken, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa porkkana on jo taimettunut.

Pitkään jatkuneet sateet ovat myöhästyttäneet kylvöjä koko maassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan toukokuun sademäärä on ollut normaalivuoteen verrattuna kaksinkertainen, Kainuussa jopa kolminkertainen. Lounais-Suomessa ja maan keskiosissa sateita kertyi toukokuussa yli 100 millimetriä.

Lähteet: Finfood, Maatalouskeskukset, Ilmatieteen laitos

Jaa artikkeli