Kesäkuun alussa ryhmäkasvien valikoimat ovat parhaimmillaan. Myymälöissä käy aurinkoisella säällä kova vilske, kun parvekkeille, kuisteille ja kesämökeille hankitaan värikkäitä kukkia. Jos omalle pihalle haluaa tiettyjä lajikkeita, kannattaa ostokset tehdä nyt. Myöhemmin lempikukkaa voi olla vaikea löytää.

Kotkassa sijaitsevassa Kauppapuutarha Koivulehto Oy:ssä kesäkukkien myynti käynnistyi täydellä teholla pari viikkoa sitten. Jo sitä ennen myytiin orvokkeja.

-Kunnolla myynti käynnistyi 20. toukokuuta, Petri Koivulehto laskee.
-Kahtena viime vuonna kevät on ollut selvästi lämpimämpi, tänä vuonna on palattu lähemmäs normaalia kesäkukkien sesonkiaikaa, Koivulehto jatkaa.
Puutarhalla osattiin kuitenkin varautua kevään viivästymiseen, joten mitkään kasvit eivät ole päässeet kukkimaan yli ennen myyntiä.

Tänä vuonna ryhmäkasvien valikoimiin ei ole tullut erikoisia muutoksia. -Pienikukallisia orvokkeja on myyty todella runsaasti, Petri Koivulehto toteaa. Orvokit selviävät alkukesän viileistäkin öistä. Niiden uudet, pikkukukalliset lajikkeet kukkivat lähes tauotta läpi kesän, jos niitä lannoittaa ja muistaa nyppiä kuihtuneet kukat ennen siemenkotien pullistumista. Kun hallasta ei enää ole vaaraa, orvokit saavat seurakseen lobeliat, petuniat, pelargonit ja monet muut tutut kesäkaunottaret. Niin Koivulehdon puutarhalla kuin muualla maassa ovat amppelit muodostuneet jo kestosuosikeiksi.

Monien haaveissa kangasteleva keväästä syksyyn jatkuva kukkaryöppy onnistuu yhdistämällä keskenään erilaisia kasveja. Seka-amppelista saa runsaan, kun kukkivien kasvien keskelle istuttaa köynnöstävän kesäkukan tai vehreän muratin. Kukkapenkkiinkin voi lisätä begonioiden ja markettojen kaveriksi pieniä havupensaita, mansikoita, tilliä, kauniita kiviä. Esimerkiksi kesämökin merellistä tunnelmaa voi korostaa somistamalla kesäisen kukkaryhmän kauniilla näkinkengillä ja simpukankuorilla. Tämän kesän uutuus on värillinen koristesora, jota voi sirotella myös parvekelaatikoihin ja terassin ruukkujen pinnalle.

Jaa artikkeli