Kotimaiset valoviljellyt kurkut ja tomaatit ovat tänä olleet tänä talvena hintakuopassa edelliseen vuoteen verrattuna. Espanjan kylmäkausi on nyt nostanut tuontivihannesten hintoja, ja kotimaistenkin vihannesten hintoja on saatu 50 senttiä ylöspäin, toteaa tuoteryhmäpäällikkö ERKKI KINANEN Inex Partners Oy:stä.

Kanarialla on ollut tomaatista ylitarjontaa. Sen hinta hollantilaisissa tukuissa on ollu 4,5-5 euroa 6 kg:n laatikko. Manner-Espanjanjan laadukkaasta Bonnysa-tomaatista olemme maksaneet yli euron kilolta, kertoo Erkki Kinanen.

– Kotimaisen valotomaatin hinta oli tammikuun alussa 3,5 euroa verottomana. Siitä tuli pieni ruuhka – ehkä vain 10-15 tonnia – ja hinta putosi kolmeen euroon. Nyt ruuhka on purkautunut ja hinnassa on päästy 3,5 euroon takaisin.

– Espanjan kylmäaalto on terävimmin puraissut kesäkurpitsaa, jonka hinta nousi yhdellä eurolla kilolta. Kurkun lähtöhinta Almeriassa on 1,70 euroa kilolta ja rahteineen se on täällä verottomana 2 euron hintaan.

– Kotimaisesta kurkusta oli niukkuutta jouluviikolla, jolloin useat viljelijät vaihtoivat kasvustoja. Tammikuussa kurkun hinta putosi kahteen euroon. Nyt markkinat ovat tasapainossa ja hinta on 2,5 euroa kilolta.

– Ruukkusalaatin tukkuhinta on ollut 42 senttiä kappaleelta. Ilman markkinointisopimuksia ollutta ruukkusalaattia on ollut tarjolla 35 senttiin, mutta emme ole lähteneet sitä ostamaan, toteaa Kinanen.

Kinanen arvioi, että tuontivihannesten niukkuus jatkuu vielä viikon tai kahden ajan.

Jaa artikkeli