Perinteiset Lepaan puutarhatekniikkapäivät avataan torstaina 15. päivänä elokuuta. Messusäästä on luvassa helteinen. PUUTARHA-Sanomat on yksi 150 näytteilleasettajasta. D-hallissa on esillä lehden uusin painettu ammattilaisnumero.

– Lepaa on ollut jo 40 vuotta ammattilaisten kohtauspaikkana ja aina elokuussa. Koko alan uusin tieto seuraavalle kasvukaudelle löytyy täältä, kertoo näyttelypäällikkö Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

– Lepaalla voit seurata useita eri SM-tasoisia kilpailuja ja jännätä, ketkä nuoret lähtevät edustamaan Suomea taito-olympialaisiin 2003.

– Yli 150 näytteilleasettajaa esittelee tuotteitaan ja palveluitaan puutarhaoppilaitoksen vehmaassa ympäristössä. Koulun tarjontaan voi tutustua vaikka oppaan johdolla.

Jalkanen katsoo, että päivä näyttelyssä on antoisa kaikille puutarha-alan ammattilaisille. Sieltä saa tietoa, voi tehdä hyviä hankintoja ja myös virkistäytyä.
– Ehkä tärkeintä on monelle se, että Lepaalla tapaa myös paljon tuttuja kautta maan.

Järjestäjät: Kauppapuutarhaliitto ry, Lepaan Oppilaskunta ry ja Hämeen ammattikorkeakoulu, Lepaan yksikkö

Aika: Seminaarit ja näyttely 15.-17.8.2002 avoinna joka päivä kello 10-17.

Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Lepaan puutarhaoppilaitos, Hattula.

Pääsyliput:
Yksittäislippu 10 euroa, ryhmälippu 7 euroa/henkilö (väh. 10 henkilöä), lastenlippu 5 euroa (12-17-v, alle 12-v ilmaiseksi), perhelippu 20 euroa (kaksi aikuista + lapset).

Asiakaskutsukortit kelpaavat täytettyinä sisäänpääsyyn kaikkina päivinä.
Paikoitus: Näyttelyalueen välittömässä läheisyydessä, paikoitusmaksu henkilöautoilta 2,5 euroa, linja-autot ilmaiseksi.

Ajo-ohje:
Helsingistä noin 120 kilometriä. Hämeenlinnasta kohti Tamperetta Pälkäne-tien kautta. Siitä viitta ”Lepaa” vasemmalle noin 10 kilometriä Hämeenlinnasta. Sen jälkeen noin kuusi kilometriä opasteiden mukaan.

Jaa artikkeli