
Lokakuun lopun valoa
Matalalta paistava ilta-aurinko valaisee vielä pensaissa pysyttelevät ja myös maahan varisseet ruskalehdet uusilla sävyillä. Tässä pari poimintaa kasveista, jotka värittävät paraikaa maisemaa yllättävän heleillä väreillä.
Artikkelit, jotka käsittelevät sesongin kuumia aiheita ja vinkkejä.
Matalalta paistava ilta-aurinko valaisee vielä pensaissa pysyttelevät ja myös maahan varisseet ruskalehdet uusilla sävyillä. Tässä pari poimintaa kasveista, jotka värittävät paraikaa maisemaa yllättävän heleillä väreillä.
Nämä kosmoskukat (Cosmos) koristavat tien vartta maaseudulla Japanissa. Kukkameri jatkui silmänkantamattomiin – eikä vain yhdellä tieosuudella, vaan siellä täällä. Kilometreittäin kosmoksia. Niiden lisäksi kokonaiset vaaleanpunaiset kosmospellot täplittivät maisemaa. Miksikö? Ihan vain ihmisten iloksi! Kosmokset ihastuttavat näin syksyllä, kevääksi ja kesäksi kylvetään muita kauden kukkia. Työn tekevät vapaaehtoiset ja kustannuksista vastuun ottaa kunta. Tästä voisi ottaa
Vielä löytyi muutama kukkiva kukka puutarhasta. Orvokit ovat ihanan sitkeitä, eivät välitä pikkupakkasistakaan. Myös karppaattienkellot kukkivat yhä, samoin pensashanhikilla on hyvin pitkä kukintakausi. Kauniita syksyn värejä on vielä löydettävissä, mutta eilen sitten tuli ensilumi. Vielä on maa valkeana, saa nähdä sulaako lumi viikonloppuna.
Keskiviikkona 19.10. rantakalliot heijastuivat melkein peilityyneen vedenpintaan vajaan kahden kilometrin pituisella Skogbyträsketillä Hankoniemellä. Olen usein ennenkin kuvannut tuon ”erämaajärven” rantakallioita, jotka paikoitellen kohoavat syvästä vedestä jylhän korkeina ja jyrkkinä kallioseinäminä. Heijastuksista voi hyvällä mielikuvituksella nähdä jos jonkinlaisia kuvioita ja hahmoja. Skogbyn ruukkialueella vanhojen rakennusten piha-alueen kautta vievällä tiellä kaksi punatulkkua etsi siemeniä pudonneiden ruskalehtien seasta.
Olen aina ollut utelias maistamaan uusia vihanneksia ja hedelmiä. Niinpä innostuinkin, kun vuosituhanteen vaihteessa löysin herkkukaupasta oranssin kakihedelmän. Maultaan se on miellyttävän makea, rakenteeltaan hiukan luumua kovempi. Tykästyin heti. Myöhemmin opin, että kyseessä on hedelmä nimeltä Diospyros kaki, joka tunnetaan Suomessa kolmella eri kauppanimellä: kaki, sharon ja persimon. Kotoisin se on Kiinasta ja Japanista (mistä
Vaikka kirjoitin jo elokuun lopulla (29.8.) tähän blogiin monikäyttöisistä pihlajanmarjoista, ja Sailakin viikko sitten (12.10.) herkullisen pihlajanmarjahyytelön valmistuksesta, ei liene pahitteeksi laittaa muutama rivi pihlajanmarjasta lintujenkin kannalta. Onhan se sentään loppusyksystä lintujen tärkein marja. Marjansyöjälinnuille riittääkin ruokaa tänä syksynä. Pihlajat ovat notkuneet punaisenaan marjoista ainakin täällä läntisellä Uudellamaalla. Runsas sato pitää linnut pitkään Suomessa. Saattaa
Nämä kaksi koristeheinää löytyivät Musiikkitalon edustan istutuksesta. Heinien massaistutukset ovat todellisia katseenvangitsijoita. Ensimmäisenä on keveä höyhenheinä (Stipa), jonka varsisto liikehtii pienessäkin tuulenvirissä. Myynnissä on ainakin lajiketta ´Pony tails´. Tässä kasvaa sulkahirssilajia (Pennisetum), jonka kaartuvat varret antavat heinäryhmälle aaltomaisen ilmeen. Kumpikin heinä kasvaa meillä yleensä yksivuotisena ja viihtyy myös ruukuissa. Väriläikäksi koristeheinäistutukseen voi lisätä mieleisiään kesäkukkia,
Lokakuun illat pimenevät, mutta päivisin on ollut lämpimiä ja sateettomia ulkoilusäitä. Puutarha on saatu jo alasajetuksi, joten aikaa on nyt vaikkapa luonnossa liikkumiseen. Viikonloppuna olin kuvaamassa Pielisjoen varrella Joensuussa. Ei voi muuta sanoa kuin että syksyinen luonto on niin kaunis upeine syysväreineen. – Tällaiselta näytti Pielisjoella.
Musiikkitalon edustalla Helsingissä on kesän ajan kukkinut komea yksivuotisten kasvien kattaus. Joukkoon on istutettu muun muassa koristeheiniä, daalioita, salvioita ja revonhäntiä. Vahvat värit takaavat, ettei kokonaisuus katoa Kansalaistorin avaruuteen. Ja väri-ilottelua riittää vielä tähänkin aikaan syksyä.
Okra (Abelmoschus esculentus) on mielenkiintoinen vihannes. Afrikkalaisessa keittiössä sillä sakeutetaan pataruokia, kun taas ainakin Japanissa se kypsennetään nopeasti niin, että hedelmä säilyy napakkana mutta sille ominainen limaisuus tulee esiin. Okrassa viehättää myös sen siro ulkonäkö. Kun kiehuvassa vedessä ryöpätyt hedelmät pilkotaan, tulee niiden tähtimäinen muoto kauniisti esiin. Sillä tavoin ne sopivat ruokien lisukkeeksi tai vaikkapa
Pikkutöyhtöangervot (Aruncus aethusifolius) räiskyvät tulenpunaisessa syysvärissään. Näin voimakas väritys näyttää olevan parhaimmillaan aurinkoisella kasvupaikalla, vaikka kasvi viihtyy myös varjossa. Tietyt punalehtiset happomarjat (Berberis) värittävät pihaa ruskanpunaiseksi kesälläkin. Auringossa kylpevässä istutuksessa lehdet hehkuvat vastustamattoman värisinä. Lähekkäin istutettuina nämä kaksi kasvia takaavat hienon syysväriesityksen.
Ryhdyin kunnianhimoiseen puuhaan, pihlajanmarjaviinin valmistukseen, ilman seikkaperäistä ohjetta. Itse asiassa ohje oli erinomaisen ylimalkainen. Keitettyäni pihlajanmarjat (pistin mukaan vähän ruusunmarjaakin) ja annettuani kattilan seistä huoneenlämmössä muutaman päivän, valtasi epäilys minut. Aloin nähdä painajaisia homehtuneesta kattilasta ja siitä ulos valuvasta ruskeasta vaahdosta. Heivasin kattilan jääkaappiin ajatuksena keittää siitä hyytelöä, kunhan ehdin. Kattila seisoi jääkaapissa noin viikon,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.