Hillan poiminta alkamassa

21.7.2003

Hillan eli lakan eli suomuuraimen poiminta käynnistyy viikonvaihteessa jasato on parhaimmillaan viikon, puolentoista kuluttua. Sadosta ei sen sijaanodoteta niin suurta kuin viime vuonna, sillä hilla kärsi halloistavarsinkin avosoilla. Puustoisilla soilla […]

Omenat ruiskutettava pikaisesti

17.7.2003

Omenasadot uhkaavat tuhoutua, jos puita ei näinä päivinä ruiskuta pihlajanmarjakoita vastaan. Tuholaisen varsinainen isäntäkasvi on pihlaja, jonka raakileisiin naaras munii yksittäisiä munia. Tänä vuonna pihlajien kukinta on kuitenkin ollut poikkeuksellisen […]

Vihdoinkin mansikka-aika

17.7.2003

Mansikan pääsatokausi on pitkän odottelun jälkeen käynnistynyt koko maassa.Avomaalta poimitut mansikat ovat nyt parhaimmillaan koko Suomessa. Harsonalla kasvatettua mansikkaa ja varhaisia lajikkeita on ollut myynnissä jomuutaman viikon ajan, mutta nyt […]

Kesäkurpitsat ovat nyt parhaimmillaan

17.7.2003

Keskikesän lämpö kypsyttää runsaan kesäkurpitsasadon niin koti- kuin ammattipuutarhoissa. Sato on runsaimmillaan heinäkuun lopun ja syyskuun alun välisenä aikana. Pitkänomaiset kesäkurpitsat ovat maukasta ja myös edullista kesäruokaa. Tämä monikäyttöinen kasvis […]

Virginon terveysvaikutuksiin luotetaan

16.7.2003

Kankaisten Öljykasvit Oy:n tuottama kylmäpuristettu Virgino-rypsiöljy on ACNielsenin tuoreen raportin mukaan noussut neljänneksi suurimmaksiruokaöljyksi. Sen euromääräinen myynti oli kesäkuun loppuun päättyneen 12kuukauden aikana peräti 1,68 miljoonaa euroa ja markkinaosuus 11,7prosenttia. […]

Mälkki: Varhaisperunat laitetaan kiehuvaan veteen

11.7.2003

Emeritiusprofessori Yrjö Mälkki antoi Helsingin Sanomain yleisönosastolla neuvoja varhaisperunan keittämiseen. Hän selvitti Ruokatorstain jutussa esiin tullutta ongelmaa: miksi varhaisperunan pehmeneminen keitettäessä kestää kauan tai joskus ei onnistu lainkaan. Mälkin mukaan […]

Perunarutto uhkana – koloradonkuoriaisia etsitään

11.7.2003

Perunaruttoa on tänä kesänä löydetty varhaisperunasta Etelä-Karjalassa jaHämeessä. Tauti voi levitä perunaviljelyksille lähipäivinä nopeasti, mikälisää jatkuu epävakaisena ja sateisena. Perunarutto on jokavuotinen tauti,joka pahimmillaan tappaa varsiston muutamassa päivässä ja pilaa […]

Kotipuutarhojen glyfosaatin käyttö syyniin Ruotsissa

11.7.2003

Ruotsissa väläytellään jälleen rikkakasvien torjunnassa käytettävienRoundupin ja Rambon kieltämistä kotipuutarhoissa. Kemikaalientarkastuksesta vastaavat viranomaiset peräävät kieltoa sen takia, ettärikkakasvien torjunta-aineiden sisältämä glyfosaatti joutuu pinta- japohjavesiin. 1980-luvun lopulta glyfosaattien käyttö kotitalouksissa on […]

Vadelmasato jäänee heikoksi

9.7.2003

Puutarhavadelma on toipunut kesän kylmistä säistä erittäin hyvin, mutta sesato jäänee aikaisempia vuosia pienemmäksi. -Puutarhavadelmasta odotetaannoin 30 prosenttia pienempää satoa kuin viime ja edellisvuosina. Sen sijaanviinimarjasadosta odotetaan hyvää, sanoo toimitusjohtaja […]

Kasvisten alkuperää valvotaan

9.7.2003

Kotimaisten kasvisten saavuttua kauppoihin ja toreille on hyvä ollaerityisen tarkka marjojen, hedelmien ja vihannesten alkuperämerkintöjensuhteen, muistuttaa elintarvikevirasto. Paikalliset valvontaviranomaiset tekevät tarkastuksia alkuperämerkintöjenoikeellisuudesta ja elintarvike-erää seuraavista alkuperätodistuksista jaasiakirjoista. EU:n alueella on […]