Puron pärskeistä jäisiä muotoja

6.2.2016

Viime torstaina (4.2.) oli mainio ulkoilusää ainakin täällä Hankoniemellä. Oli tyyntä, pari kolme astetta pakkasta ja aurinkokin pilkisteli silloin tällöin pilvien raoista. Tein tuolloin pitkän kävelylenkin metsäteitä pitkin Skogbyn ruukkialueelle, […]

Lyhdyt valaisevat lumista pihaa

27.1.2016

Alkusyksystä saakka kynttilälyhdyt ovat luoneet tunnelmaa asuntomme etu- ja takapihoilla, ja antaneet vähän valoakin iltojen pimeyteen. Kun sitten lumi peitti maan verhoillen vaippaansa myös pihan pensaat ja pienet havupuut, kynttilälyhtyjen […]

Humoristinen kertomus mehiläisparven ”metsästyksestä”

12.1.2016

Oma PIHAn uudessa numerossa (1/2016) on juttu Honkapään harmoniasta, mutta kyllä siellä sattuu ja tapahtuukin. Oheisena on isännän kertomus mehiläisten karkaamisesta. Kertomuksen lopussa olevat kuvat on ottanut – siihen saakka […]

Talventörröttäjistä merisavuun

6.1.2016

Käydessämme 4.1. kauppareissulla Hangossa päätin poiketa Itäsataman vieressä olevalla niemennokalla katselemassa olisiko siellä jotakin kuvattavaa. Ilma oli aurinkoinen, mutta 15 asteen pakkanen ja pohjoisen puoleinen viima teki säästä hyytävän kylmän […]

Pakkasherra loihtii talven kukat ja kuviot

30.12.2015

Lunta ei ole vielä satanut juuri nimeksikään eteläisimpään Suomeen. Sen sijaan pakkasherra on jo muutamien päivien ajan antanut tännekin viitteita talven saapumisesta. Lakastuneet, mutta pystyssä olevat kasvit tuo herra on […]

Joulukukkaostoksilla

22.12.2015

Kävimme eilen (21.12.) Hagalandetissa joulukukkaostoksilla. Kauppapuutarha Hagalandet on inkoolainen perheyritys, joka on perustettu vuonna 1945. Puutarhalla on aikojen saatossa viljelty kaikkea avomaavihanneksista leikkoruusuun, mutta nykyään tuotanto on keskittynyt ruukkukukkaviljelyyn. Puutarha […]

Joulunaluskuvia viime vuosilta

11.12.2015

Kun pari päivää sitten (9.12.) pystytimme pihalle pienen kuusen yksinkertaisin joulukoristein, vettä vihmoi taivaalta ja keskellä päivääkin oli niin hämärää, että melkeinpä taskulamppua olisi tarvittu. Päivien lyheneminen jatkuu onneksi enää […]

Myrskyn jälkeen luonnossa

3.12.2015

Viime tiistaina (1.12.) tein viiden tunnin luontolenkin Hankoniemen metsäteitä pyöräillen ja välillä maastoon poiketen. Myrskyn jäljiltä puita oli kaatunut tien poikki useassa kohdassa. Ensimmäinen iso koivu oli tiellä poikittain pyöräiltyäni […]

Viimeiset syysasetelmat

20.11.2015

Säätiedotukset ovat lupailleet ensi viikosta alkaen pakkasta ja mahdollisesti luntakin aina eteläistä Suomea myöten. Niinpä otin tänään perjantaina (20.11.) muutamia kuvia pihallamme olevista syysasetelmista ennen kuin ne peittyvät hangen alle. […]

Marraskuun usvassa

14.11.2015

Perjantai ja 13. päivä. Vaikka en olekaan taikauskoinen, tulee se kuitenkin noteerattua jopa ääneenkin, kun aamusella siirtää seinäkalenterin merkin osoittamaan alkanutta vuorokautta. Tuon kyseisen päivän, siis viime perjantain, ”valjettua” kovin […]