Suomen Ympäristökeskus (SYKE) julkaisi viikko sitten (17.8.2017) tiedotteen otsikolla ”Päiväperhoset vähissä ja myöhässä”. Tiedotteessa todetaan, että kuluva kesä on ollut päiväperhosille edellistä heikompi. Perhosten lentoajat ovat myös viivästyneet usealla viikolla. Heikko perhoskesä on seurausta koleasta ja sateisesta kesäsäästä. Erityisen niukkoja ovat olleet meille etelästä vaeltavat lajit, kuten ohdake- ja kaaliperhonen. Päiväperhosia oli tavanomaista vähemmän aina elokuulle asti, mutta tällä hetkellä niitä esiintyy ajankohtaan nähden runsaasti. Kesä on muistuttanut monin tavoin vuosia 2014 ja 2015, jotka olivat päiväperhosille 2000-luvun heikoimpia.

Vaikka olenkin onnistunut kuvaamaan kesän mittaan joukon eri perhoslajeja, olen kuitenkin pitkin kesää ihmetellyt, kuinka vähän niitä onkaan näkynyt. Maaliskuun lopulla kyllä neitoperhonen levitteli jo siipiään ruskeassa lehtikasassa, mutta seuraava perhonen, suruvaippa, osui kohdalleni vasta toukokuun alussa. Touko-kesäkuussa mansikkakirjosiipi imi mettä voikukasta, auroraperhonen luhtalitukasta ja pieni kangasperhonen terassiaidalla olevista marketoista. Heinäkuun muutamat lämpimät päivät, ja varsinkin pelto-ohdakkeen kukinta, saivat hopeatäplät, sini- ja kultasiipiperhoset sekä monet muut lentävät pörriäiset liikkeelle runsain joukoin. Mutta – vähemmän noita perhosia on edelleenkin näkynyt pihapiirissämme aiempiin vuosiin verrattuna. Yllättävä poikkeus oli pikkuhäiveperhonen, joka ilmestyi 3.8. rivitalomme pysäköintialueelle lentelemään ja sorapinnalla istuskelemaan. Häiveperhoskoiraiden siivet ovat yläpinnaltaan upean sinihohtoiset, mutta sinisen näkymiseen vaikuttaa valon taittumiskulma. Melko harvinaisena eteläisessä Suomessa esiintyvä perhonen vakiintui uudeksi lajiksemme 2000-luvun alkuvuosina.

Hyvät lukijat, onko teidän pihojenne ja puutarhojenne kukilla lennellyt kiitettävästi perhosia, vai onko kokemukset vähän samanlaisia kuin omanikin?

Jaa artikkeli