Terassimme edessä olevassa koivussa on uusi pönttö, jonka kirjosieppokoiras valloitti omakseen jo pari kolme viikkoa sitten. Tarkalleen se tapahtui vappuaattona 30.4. Sen jälkeen lintu on laulanut päivät pitkät, osittain yötkin, ja yrittänyt houkutella naaraita pesintäkumppanikseen. Näytti jo siltä, ettei se taida löytää muita kuin vaimoni, joka on jutellut terassituolin selkänojalla istuskelevalle ”raukalle” pienen tuuletusikkunan kautta (kuten edellisinäkin vuosina).
Mutta sitten eilen (16.5.) se tapahtui! Lintu tuli laulaen kertomaan, että se on valloittanut naaraan sydämen! Eikä aikaakaan, kun naaras tuli esittäytymään. Se lennähti terassituolille, katseli siinä hetken ympärilleen ja kävi noukkimassa terassilla olevasta kukkapenkistä kuivuneen lehden ja kiikutti sen pönttöön. Nyt näyttää pihapiirissä onni kukoistavan. Toivottavasti isäntä pysyy uskollisena, eikä (pahan tapansa mukaisesti) lankea liehittelemään muita sillä aikaa, kun emäntä hoitaa pöntössä haudontavelvollisuuttaan.
Ylin kuva kirjosieppokoiraasta ja ”keltasirkkunaaraasta” on otettu kaksi vuotta sitten, muut kuvat ovat eilispäivältä (16.5.2016).
När våren äntligen kommer är växtkraften enorm. Det blir lite grönare varje dag och man kan nästan se hur det växer. Kirskål som är ett av de värsta ogräsen om […]
Kansalliskasvien nimeäminen on yksi mielenkiintoinen merkki meidän ihmisten kiintymyksestä asuin- ja viljelysseutujemme kasvilajistoon. Tuoksuva kielo äänestettiin kansalliskukaksemme vuonna 1967. Hienostuneesti hajustetun kielomaton kohtaaminen kuuluukin kevään odotettuihin, u
Basilika on ehdottomasti yksi suosikkiyrteistäni. Tuoksuva, maistuva, kaunis. Kesäinen. Yleensä luotan ihan perusbasilikaan, mutta sen seuraksi voi aina kokeilla jotakin muuta, kuten sitruunabasilikaa, violettilehtistä basilikaa tai thaibasilikaa. Pienilehtiset ja pallomaiset [&he
Esimerkiksi nurmialueella siementaimista laajennut, kevättuulessa aaltoileva posliinihyasinttipilvi on perin kaunista katseltavaa! Kauempaa yleisvaikutelma on vaalea, lähemmäksi kumartumalla näkyvät terälehtien kuulaan taivaansiniset raidat. Kukkien ryhmittyminen ”p
Taas on keväinen sipulikukkailo puhkeamassa kukkaan, kun pienet sipulikasvit ovat heräämässä etelän aurinkoisimmilta paikoilta alkaen. Luonnonsinivuokkojen lisäksi kauhtuneen rusehtavaa kevätmaisemaa kirjovat puutarhojen posliinihyasintit, idänsinililjat, kevättähdet ja kro