Oma piha 2/2015

Ilmestynyt: 5.3.2015

Kansikuvassa

Sinisenä loistava idänsinililjojen (Scilla siberica) matto ovat hyvä pari punaiseksi maalatulle perinnetalolle, Saila Routionsarja talon ja kasvien värien soinnutuksesta.

Ajankohtaista

Puutarhamessut puhkaisevat kevään kukkaan.

Omenapuiden leikkaaminen on käsillä, Monica Äijälä antaa ohjeet nuoren puun kasvattamiseen ja vanhan nuorentamiseen.

Tunnista nousevat versonpäät, Sailan vinkit, kuinka tunnistat nousevat kasvit jo nenänpäistä.

Kevät on siementen ja uuden alun aikaa, lapset tutustutetaan elämän syntyyn.

Kevään primöörit – varhaisvihreää keittiöön. Aarno Kasvi löytää kutukalan kastikkeen ainekset lähiympäristöstä.

Pihatarinoita

Lintukodon pihapiiri Lapualla oli Suomen Paras Piha -kisan finaalissa (klikkaa artikkeliin, tämän voit lukea)

Lohikäärmeen ja kilpikonnan puutarha. Helsingin Roihuvuoressa entinen kivilouhos muuttui japanilaiseksi puutarhaksi.

Ideoita ja innostusta

Kurjenpolvien värikäs suku. Tiinan kasvipuodissa on ”Herkkiä kaunottaria” ja ”Näyttäviä kukkijoita”

Viljelyä kohopenkeissä ja ansarissa. Keksijä Raimo Flink on kehitellyt viljelyyn uusia konsteja.

Harvinaiset ja unohtuneet hyötykasvit. Kasvata itse daikonia, endiiviä, fenkolia, kaurajuurta, kyssäkaalia ja nyt myös steviaa.

Puutarhamaailma

The Lost Gardens of Heligan – Puutarhoja puutarhassa. Eija Keckmanin matkassa tutustutaan puutarhaihmeisiin.

Häivähdys paratiisista. Maaria Matsunagan eri kulttuurien puutarhoja esittelevässä sarjassa vuorossa on islamilainen puutarha, joka kuvastaa paratiisia maan päällä.

Palstat

Suosikkikasvina tarhasarjalilja. Kestotilaajat voivat saada tarhasarjalilja ’Peach Dwarfin’ 20 sipulia postituskulujen hinnalla.

Henriettan ”Hyvä pari”, Pinkki puna-ailakki ja ryhdikäs tähtiputki sopivat yhteen.

Eeron kuvakulmassa. Pääsiäinen tuo kevään.

Aistien tarhassa. Linda nostaa pajunkissat kunniaan.

Makua piparjuurella. Hannele Kojon reseptit Minttua ja meiramia -palstalla.

Pihaelämässä odotellaan lumikelloja, jouluruusuja ja tulppaaneja.

Jouko Tikkasen pääkirjoitus: ”Kevät keikkuen tulevi”