Oma piha 3/2015

Ilmestynyt: 30.4.2015

 

Kansikuvassa

Puutarha pikkurahalla
Maaria Matsunagan jutussa tarkka tarhuri säästää kekseliäisyydellä ja kierrättämällä. Yrttejä ja kukkia voi istuttaa vaikka vanhaan lipastoon.

Ajankohtaista

Helsinkiläinen hanami
Toukokuussa sadat kirsikkapuut puhkeavat kukkaan Roihuvuoressa.

Tervetuloa puutarhaan, pölyttäjät!
Ohjeet keinopesän rakentamiseen.

Perennapenkin kevät
Monica Äijälä neuvoo, kuinka laitat kukkamaat kesäkuntoon.

Huoleton puutarha
Tiina antaa vinkit, kuinka puutarhasta on mahdollista tehdä helppohoitoinen ja nautittava kokonaisuus.

Kestäviä kesäkukkia kotipihaan ja parvekkeelle
Aarno Kasvi kertoo, mitkä kesäkukat kestävät pientä sadetta ja viileää säätä.

Pihatarinoita

Kalliopiha Pyhtäällä
Tuija Kyllönen muutti jyrkän kalliotontin kukkakeitaaksi.

Romantiikkaa ja puutarhatonttuja
Urajärven kartanon ympärillä on ainutlaatuinen maisemapuisto.

Pirtin perinnepuistossa
vaalitaan vanhoja, paikallisia kasveja.

Puutarhamaailma

Ranskalainen muotopuutarha
on geometriaa tulvillaan.

Ideoita ja innoitusta

Hyvä pari niitylle
Henrietta on löytänyt leinikin ja lauhan yhdistelmän.

Istutukset ja rakennusten väri
Sailan värivalinta on nyt keltainen.

Ihanat koristeheinät
Eija Keckman kertoo koristeheinistä, jotka ovat helppohoitoisia istutusalueiden kaunistajia.

Ensimmäinen kasvimaani
Maaria neuvoo, kuinka hyötytarhan voi perustaa pihalle, viljelyalueelle tai parvekkeelle.

Ikioma teesekoitus
Lasten kanssa voidaan kerätä teeainekset luonnosta.

Palstat

Suosikkikasvina kielo
Kansalliskukkamme kutsuu ranskalaiset vapunviettoon.

Lehdenkärjissä
on aiheita Kristiinankaupungin avoimista porteista Muumimaaleihin.

Onko mäkitervakko lihansyöjäkasvi?
Tätä pohditaan Eeron kuvakulmassa.

Aistien tarhassa
Lindalla oli potuttava kokeilu.

Kesää odotellessa
Hannele tyhjentää pakastimen marjoista.

Kirjakatsaus
Uutuuskirjoja on lavatarhasta keväthullaannukseen.
Pihaelämää
Saila johdattaa alkukesän puuhasteluun.

Pääkirjoituksessa
Jouko on kaivanut vanhoja ohjeita touontekoon.