Oma piha 1/2022

Ilmestymispäivä 13.1.2022

Ajankohtaista

  • Suomen paras piha 2021 -kilpailun voitti nuoren perheen pihapiiri Muhokselta.
  • Tuoksuvat kevätkukat – Nyt haaveillaan keväästä ja ihanista kukkaistuoksuista.
  • Puutarhurin tärkeimmät apulaiset hääräävät mullassa. Uusi kolumnisti Jukka Tobiasson aloittaa.
  • Pihaelämää: Pihabongausta sekä elävä fossiili.

Pihatarinoita

  • Suuri puutarha on eläkepäivien ilo. Kyyjärveläispihassa riittää kasveja ja hienoja näkymiä.
  • Kukkia tuulisessa järvimaisemassa. Pihaunelmat toteutuvat Evijärvellä, vaikka välillä tuulee liikaa.
  • Satumainen kukkapuutarha Torniossa on omistajiensa pitkäaikaisen työn tulos.

Toiveartikkeli

  • Hyvän mielen puutarha: Puutarha virkistää kaikkia aisteja. Eija Keckmanin uusi juttusarja alkaa!
  • Sitruunapuu olohuoneessa: Paina siemen multaan, pian ikkunalla viheriöi sitruunapuu.
  • Puutarha on paratiisi ja temppeli, levon ja nautinnon paikka.

Ideoita ja innoitusta

  • Österbackan kesäkukkapuutarhalla kevät alkaa jo helmikuussa.
  • Roosa & kumppanit. Vaaleanpunaiset kukat ovat kauniita ja suvaitsevaisia.
  • Vanhan japanilaispihan kunnostus tehtiin harkiten ja pihan historia huomioiden.

Puutarhamatkalla

  • Talvimatka Naganoon. Paksun lumen seudulla suojataan pihakasvit huolella.
  • Tromssan kasvitieteellinen puutarha on arktinen helmi.

Palstat

  • Suosikkikasvi: Kaunis ja vahva tammi.
  • Lehdenkärjet: Vuoden 2022 vihannes on tomaatti.
  • Minttua ja meiramia: Pidä talviset vohvelikutsut!
  • Tee itse viiruin koristellut jäälyhdyt.

Oma PIHA 2/2022 ilmestyy 3. maaliskuuta.