Uudessa Oma Piha-lehdessä käydään kurkistamassa punaiseen torppaan, jossa pitkän linjan käsityöläinen Kerstin Enbom asuu miehensä Sten Enbomin kanssa. Entisen sotilastorpan pihapiiri huokuu ajattomuutta ja voi melkein odottaa tontun kurkkaavan hetkellä millä hyvänsä nurkan takaa.

Kerstin Enbomilla on yli nelikymmenvuotinen taiteilijaura takanaan. Kerstinin töissään käyttämät materiaalit tulevat usein usein joko puutarhasta tai kierrätyksestä. Pitkällä käsityöläistaipaleellaan Kerstin Enbom on tehnyt kuivakukka- ja sammaltöitä sekä punonut kransseja iät ja ajat.

Ryytipuutarha on Kerstinin paratiisi. Oreganon ja muiden maustekasvien kukkiessa siellä viihtyvät myös perhoset. Luostaripuutarhassa kasvaa sekä kukkia että vihanneksia. Harvinaisten kaalien ja humalakujan lisäksi Kerstinin ryytipuutarhasta löytyy muun muassa kehäkukkia, auringonkukkia ja krasseja.

Yrttien ja kukkien lisäksi punaisen torpan isäntäväellä on kasvimaa, jossa kasvaa muun muassa sipuleita, kurpitsoja ja kurkkuja. Puutarhan sadosta tehtyjä tuotteita myydään Kerstinin valmistamien tuotteiden lisäksi jokavuotisilla Joulumarkkinoilla, jotka pidetään punaisen torpan pihapiirissä.

Lue lisää punaisen torpan joulutunnelmasta Oma Pihan numerosta 6!

Oma Piha 6/2008 sisältää mm. seuraavat artikkelit:

Väriä syyspihalle
Säde Aarlahti innostaa kokeilemaan värikkäitä syysistutuksia.

Hyödä joulusipuleita
Amaryllikset ja tasetit kuuluvat juhlan tunnelmaan.

Lukijoiden parvekekokemuksia
Runsaita ja ilahduttavia parvekkeita Lapista etelärannikolle.

Hiekkaa, kiviä ja vihreyttä
Kemiön saarella on hieno japanilaistyylinen puutarha.

Aito funkkispuutarha
Ranskalainen Villa Noailles – aikamatka 1920-luvulle

Aarnon kasvi ja pihavinkit
Lammikon perustaminen

Oma Piha 6/2008 on ilmestynyt. Tunnelmallinen ja monipuolinen lukupaketti saatavilla lehtipisteissä kautta maan.

Voit myös tilata valloittavan ja asiantuntevan Oma Piha-lehden edulliseen hintaan oikealla olevan sivupalkin linkistä.

Jaa artikkeli