Uudessa Oma Piha -lehdessä (2/2008) alkaa sarja lammikoiden ja altaiden kasveista, joista kertoo Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Aarno Kasvi. Sarjan ensimmäisessä osassa Aarno kertoo lumpeista ja niiden hoidosta. Oma Piha -lehti on nyt Lehtipisteissä.

Vesikasvien viljely on saanut runsaasti kannattajia Suomessa. – Me Ruissalossa olemme tällä haavaa kaiketi suurin vesikasvien kasvattaja, esittelijä ja keräilijä, mutta ei myyjä. Harrastajille voidaan toimittaa vain erikoiseriä, ja on toimitettukin, kertoo Aarno Kasvi.

– Kasvitieteellisen puutarhan neljä erilaista lampea toimivat hyvinä koekenttinä, joista nähdään, kuinka eurooppalaiset uudet tuntemattomat rantakasvit ja vaateliaat lumpeet selviävät Suomessa.

– Koskaan emme ole ottaneet kasveja ylös talvetukseen estääksemme niitä paleltumasta talvella. Vesimyyrältä ja sen isoserkulta piisamilta on joskus pelastettu huippuharvinaista lisäysmateriaalia, ettemme menettäisi alkuemoja ennen kuin ne ovat riittävästi lisääntyneet tai ennen kuin olemme saaneet lisättyä kasveja riittävän moneen paikkaan, sanoo Kasvi.

Oma PIHA numero 2/2008 sisältää mm. seuraavat artikkelit:

Paras Piha -kilpailun satoa:
Etelä-Suomen aluevoittajaksi valittu Heli ja Tauno Tiitan piha Tammelassa yhdistää taitavasti työstettyä puuta vehreyteen ja kukkien runsauteen. Piha on suojainen, ja kasvillisuuden lomasta aukeaa tarkoin harkittuja näkymiä.

Televisiotoimittajan pihalla kukkivat kärhöt:
Bettina Sågbom haluaa, että puutarha on puolivilli. – Se, mikä toimii luonnossa, toimii pihallakin, tuumii Bettina, ja yrittää keksiä puutarhan, joka ei tarvitse hoitoa, kun ollaan purjehtimassa. Lumpeet kruunaavat pihalammikon:
Ylipuutarhuri Aarno Kasvi antaa niksejä lumpeiden hoitoon. Kesähelteilläkin viileänä pysyvä vesi parantaa lumpeiden viihtymistä. Luonnonlumpeiden lisäksi altaissa ja lammikoissa voi kasvattaa jalolumpeita, ja niiden seurana monenlaisia kosteikkokasveja.

Suuresta pihasta kodikas:
Näkymien ja rajattujen alueiden vaihtelu tekee pihapiiristä viihtyisän. Maisema-arkkitehti Saila Routio kertoo, miten avaraan pihaan saadaan mukava oleskelupaikka.

Ajankohtaista:
Mukuloita, juurakoita ja sipuleita voi istuttaa ruukkuihin jo nyt.
Jänisten kanssa puutarhassa
Juhannuspioni tulee taas: Melkeinpä unohtumaan päässyt vanha pioni on nyt päässyt lisättäväksi.

Tee itse:
Miekkaliljoja ja daalioita puutarhaan
Näillä konsteilla kylmänarat sipulit ja juurakot onnistuvat.

Toiveartikkeli:
Lisää sammalta puutarhaan
Komposti höyryämään

Lasten kanssa:
Koivunoksista voi askarrella mitä vain

Ideoita ja innoitusta
Kestävää kehitystä
Marianne ja Kurt Gropin viherhuone kerää lämpöä, ja pihan kasvillisuus tulee toimeen vähällä kastelulla.Tärkeintä on ilo
Taiteilija Maija Aatelon pieni piha keskellä vanhaa Porvoota yllättää tilan tunnulla.
Näin syntyy voittoisa puutarha
Taina Suonio oli mukana rakentamassa näyttelyosastoa Chelsean puutarhamessuilla Englannissa.
Puutarha Ranskan Rivieralla

Suosikkikasvi:
Loistokurjepolvi on asiakaslahjana kestotilaajille ja uusille tilaajille

Voit tilata Oma Piha -lehden edulliseen hintaan oikeassa palkissa olevasta linkistä.

Jaa artikkeli