Oma Piha -lehden joulunumero (6/2007) ilmestyy torstaina. Kansikuvana on syklaami. Lehdessä esitellään Paras Piha 2007 -kilpailun finalistit.
Suuresta ja mielenkiintoisesta joukosta pihoja kilpailun raati valitsi lopulta viisi aluevoittajaa. Katso, mitkä olivat vuonna 2007 Etelä-Suomen, Pohjois-Suomen, Itä-Suomen, Keski-Suomen ja Länsi-Suomen parhaat pihat, ja kerro, mikä niistä on suosikkisi koko kisan voittajaksi! Voit äänestää myös näillä sivuilla osoitteessa www.omapiha.info/pihakilpailu.

Marjatta Tapiola uneksii kirsikkatarhasta ja pioneistaTaidemaalari Marjatta Tapiolan puutarhassa kukkivat vanhat pensaat ja kirsikkapuut. Tärkeää ovat värit ja valo, tuoksut ja kasvien keskellä eläminen.

Oma Piha -lehdessä on Joulun odotusta ja joulukukat luovat tunnelmaa. Kukkakaupassa jouluvalmistelut ovat alkaneet jo kesällä, jolloin on kerätty materiaalia asetelmia varten.

Oma Piha -lehden juhannuspionikyselyyn tuli ilahduttavan monta vastausta. Muualta maailmasta melkein kadonnutta vanhaa pionia kasvaa yhä suomalaisissa puutarhoissa siellä täällä.

Voit hakea Oma Piha -lehden Lehtipisteestä tai tilata sen oikeassa palkissa olevasta linkistä edulliseen hintaan.

Oma Piha nro 6/2007 sisältää mm. seuravaa

Ajankohtaista
• On aika suojata kasvit talven rasituksia vastaan
• Lehtokotilokyselyn tulokset – Tutustu lukijoiden parhaisiin lehtokotilokonsteihin!
Muuttuva piha ja parveke• Suunnittelun salaisuudet: Tuoksuva puutarha
• Parvekkeen ruusujen syksy
Tee itse
• Suojaa monivuotiset parvekekasvit talveksi
• Arkojen kasvien päälle sievä havurakennelma- Verkosta ja havuista tehty valemuotopuu varjelee kuivumiselta ja kylmältä
• Lapsen kanssa voi tehdä käpykranssin tai girlandin
Ideoita ja innoitusta
• Bromarvin ekokylä nivoutuu hiljalleen osaksi kirkonkylää– Vedenpuhdistamo toimii hienosti.
• Sepän takomat pihakalusteet ovat yhä suuremmassa suosiossa
• Kuningattaren linna Ranskassa. Chenonceaux’n linnassa ruusut kukkivat ja puksipuut tuoksuvat.
Palstat
• Suosikkikasvi
• Lehdenkärjet
• Oma kasvini• Kuolanpionin siemen iti
• Vesa Koivu kertoo kuvasta– Pitäisi päästä istuttamaan
• Aarnon Kasvi- & Pihavinkit
• Vapaasti kasvavia aidannepensaita aurinkoiselle paikalle
• Pihaelämää

Jaa artikkeli