Varhaisperunan nosto on alkanut Varsinais-Suomessa ja lounaisrannikolla, jossa istutuksiin päästiin jo huhtikuun alussa. Varhaisperunaa nostetaan pitkälti juhannukseen, joskin pääsatokausi ajoittuu kesäkuun puoliväliin.

Kesän herkuttelukauden avaavat ensimmäiset avomaalta nostetut varhaisperunat, joita on jo ilmestynyt kauppojen valikoimiin. Uudet perunat kuuluvat suomalaiseen kesään ja niillä herkuttelu on perinteinen tapa aloittaa kesäkauden ruokailu, kerrotaan Kotimaiset Kasvikset ry:stä.

Kotimaisista Kasviksista muistutetaan, että vastanostetun perunan kuori on ohut ja irtoaa helposti. Perunat pitää pestä hellävaroen kylmässä vedessä peukaloa tai pehmeää juuresharjaa apuna käyttäen. Myynnissä on myös valmiiksi pestyjä ja pussitettuja uusia perunoita, joita ei tarvitse erikseen pesten kuoria.

Jaa artikkeli