Blogipostit

Metsälauhaa pihan koristeeksi

19.7.2015

Metsälauhan punertava väri kiinnittää huomiota kuivilla kalliorinteillä ja hakkuuaukioilla, joissa heinä voi muodostaa hehtaarien laajuisia kasvustoja. Metsälauhan kukkiva korsi kasvaa noin 30-70 cm korkeaksi. Heinän punertava väri on parhaimmillaan alku- […]

Jalokastanja kukassa

19.7.2015

Oletko koskaan nähnyt kastanjapuuta kukassa? Siis sitä kastanjapuuta, jonka paahdetuilla terhoilla herkutellaan talvisaikaan Suomessakin. Jalokastanja (Castanea sativa) on eri puu kuin Etelä-Suomessa hyvin viihtyvä hevoskastanja (Aeusculus hippocastanum), ja eron huomaa […]

Riippuva puutarha sillankaiteella

15.7.2015

  Helsinkiläisen kanavan ylittävällä sillalla kasvaa riippuva petuniapuutarha:     Pastellinsinisten ja vahvanpinkkien petunioiden muhkeasta vuoresta pilkistää myös tummanpuhuva lajike, jonka kukissa on kellertäviä raitoja. Joukossa on lisäksi ripaus riippapelargonia […]

Iloiset päivänkakkarat

12.7.2015

Mahtaako iloisempaa ja kesäisempää näkyä olla, kuin tuulessa keinuvat päivänkakkarat? Ei haittaa, vaikka taivas olisi välillä vähän pilvessä, päivänkakkarakimppu tuo varmasti hymyn huulille keittiön pöydälläkin. Pitkään kukkivat päivänkakkarat sopivat istutusten […]

Pientä vihreää portaankolossa

10.7.2015

Monet mattomaiset maanpeitekasvit, kuten maksa- ja ajuruohot, värittävät parhaillaan kallioita, kiveyksenkoloja ja asfaltinhalkeamia. Kiviportaiden taitteesta löytyi harvemmin vastaantuleva rauniokilkka (Cymbalaria muralis), joka on täyttänyt tarkkaan kivien välissä olevan ahtaan multatilan. […]

Ruusujen lumoissa

9.7.2015

Ruusut kukkivat parhaillaan Nummelan Päivölässä koepellolla, jossa ruusujen koeviljely ja risteytys aloitettiin ensin Helsingin yliopiston toimesta 1990-luvulla. Nyt työtä jatkavat talkoohengessä Pirkko Kahila ja Peter Joy, jotka olivat alusta asti […]

Leppäkerttu ja muita ötököitä

7.7.2015

Alkukesä oli sen verran viileä, jopa koleakin, että normaalisti touko- kesäkuussa runsaslukuisina pörräävät perhoset, koppakuoriaiset ja muut ötökät pysyttelivät enimmäkseen koloissaan. Vasta viime viikon hellepäivien myötä kukilla on alkanut näkyä […]

Kurjenmiekka kukassa

6.7.2015

Kukkiva keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus) tarjoaa eksotiikkaa suomalaisessa luonnossa. Kosteikkoalueilla voi hämmästellä suuriksi kentiksi levinneitä kurjenmiekkaniittyjä, jotka hehkuvat kukinta-aikaan rehevän keltavihreinä. Myös ojissa piilee usein kurjenmiekkayllätys, joka laajentuu ja kukkii aina […]

Saniaisten vehreyttä

5.7.2015

Saniaiset viehättävät niin luonnossa kuin varjopuutarhoissakin. Eikä niitä kyllästy koskaan tarkkailemaan. Miten ne nousevat kuin pienet nyrkit ojossa keväällä maasta, avautuen sitten vähitellen koko komeuteensa… Ei ihme, että saniainen on […]

Kesäpäivän kuva

1.7.2015

Ruusunpunakukkainen tuoksuvatukka (Rubus odoratus) lukeutuu puolivarjoisan puutarhan ihanuuksiin. Kosteutta pidättävä maa takaa rehevimmät tuoksuvatukkapensastot. Kasville kannattaa varata tilaa levitellä viidakkolehtisiä versojaan. Kukkia on luvassa vielä pitkään, ja vadelman sukulaisena kasvi […]