Syksyisistä pensasmarjoista erityisesti karviainen kaipaisi hieman profiilin nostoa, toteaa MTT:n erikoistutkija Saila Karhu. Hän oli mukana Itämeren maiden yhteisessä RIBESCO-tutkimuksessa, jonka ansiosta musta- ja punaherukoiden sekä karviaisen geenivarat voidaan turvata tuleville sukupolville entistä paremmin. Samalla löytyi kadonneiksi luultuja tai väärin nimettyjä herukka- ja karviaislajikkeita.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n johtamassa nelivuotisessa tutkimuksessa oli mukana kahdeksan Itämeren maata, joiden tutkimuslaitoksissa on säilytetty eri aikakausien lajikkeita, paikalliskantoja ja alkuperältään tuntemattomiakin herukoita.
Karviainen loistaa C-vitamiinipitoisuudellaan
Karhu kertoo, että joitakin vuosia sitten MTT:ssä vieraili japanilaisia tutkijoita loppukesällä, kun karviaiset olivat parhaimmillaan.
– He olivat he aivan ihmeissään, voiko näin hienoa marjaa ollakaan! Karviaiset ovat makeita, kestävät hyvin kuljetusta, ovat siistiä syötävää. Hankkeessamme selvisi, että jotkut karviaislajikkeet sisältävät C-vitamiinia enemmän kuin mustaherukka, Karhu ylistää.
Karhun mukaan geenivaratyö on välttämätöntä, sillä viljelyssä olevien pensasmarjalajikkeiden määrä on hyvin pieni ja vanhat lajikkeet ovat häviämässä.
Itämeren alueen yhteiskartoituksessa kokoelmista löytyi joissakin maissa jo kadonneiksi luultuja lajikkeita. Esimerkiksi suomalaisia vanhoja, etsintäkuulutetuiksi julistettuja karviaislajikkeita löytyi useista naapurimaista.
– Löytöjen myötä saamme vanhat Olavimme, K. F. Packalénimme ja Lepaan Valiomme takaisin syntysijoilleen Suomeen, Karhu iloitsee.
Herukkatertut voisivat koristaa leivonnaisia
Ribescon tavoitteena oli palvella sekä viljelyä että suoraan kuluttajia. Pääosa työstä tehtiin viljelyominaisuuksien kartoittamisessa, mutta mukaan pystyttiin ottamaan myös marjojen laatuominaisuuksia. Jo sokeri- ja happopitoisuudet antavat tietoa marjojen sopivaan käyttötarkoitukseen.
Tutkimus paljasti useita väärin tai puutteellisesti nimettyjä lajikkeita. Esimerkiksi Brödtorp-nimellä säilytetään Ruotsissa perimältään erilaista kantaa kuin Suomessa. Samalla kävi ilmi, että vanha, kaupallisesta viljelystä leveän kasvutapansa takia poistunut Brödtorp-lajike on siirtänyt kolmannen polven jälkeläiseensä, uuteen Mikael-lajikkeeseen, tuoremarjalle sopivan vähäisemmän happopitoisuuden.
– Suomessa herukoita myydään tuoremarjoina melko vähän. Belgiassa kiinnitti huomiota, miten pitkäterttuiset punaherukat koristivat useita leivonnaisia loppukesällä. Hankkeessamme katsottiin myös marjojen ulkonäköä jonkin verran, ihminenhän ”syö silmillään”, Karhu huomauttaa.
Ruuanvalmistuksessa herukat voivat myös yllättää. Esimerkiksi vihreämarjaisista mustaherukoista eli viherherukoista tehty höyrymehu onkin vaaleanpunaista. Viherherukat ovat joidenkin marjaviinien tekijöiden suosiossa lempeän värinsä ja makunsa takia.
Lajike säilyy puutarhassa ja syväjäässä
Tutkimuksessa herukan pohjoiseurooppalaiseen ydinkokoelmaan päätettiin lopulta valita 1 800 herukkakannasta noin 300 kantaa, jotka säilytetään erityisellä huolella tulevien kasvinjalostajien, tutkijoiden ja elinkeinoelämän käyttöön.
Herukoita säilytetään pääosin pelto-oloissa, mutta Suomessa käytetään myös syväjäädytystä.Mittavaan hankkeeseen osallistuneet tutkimuslaitokset ja Euroopan komissio ovat rahoittaneet työtä yhteensä noin miljoonalla eurolla.
