Päivät joulusta Loppiaiseen ovat monissa kulttuureissa erityisen tärkeää rauhoittumisen ja läsnäolemisen aikaa. Mennyttä (puutarha)vuotta tutkailemalla ja nykyhetkeä kuuntelemalla voi silloin valmistautua tulevaan kasvukauteen.
Vaikka talvipäivänseisauksen jälkeen valoisuus on ruvennut monin paikoin päivä päivältä kasvamaan, ollaan vuodenvaihteessa vielä hämärän sävyttämässä muutosvaiheessa. Entisajan maaseutukulttuurissa puhuttiin talvisesta hämäränhyssystä, iltahämärän ja pimeän laskeutumisen välisestä hetkestä, jolloin huilattiin tietoisesti vaikkapa kuuman juoman äärellä. Ympärillä lepäävä talviluonto suo mallia introverttisestä vaiheesta, jonka aikana voi kehitellä ajatuksia alkavalle vuodelle.
Puutarhat ja viljelysmaat ovat talviunessaan, vaan itääkö puutarhaihmisen mielessä vähitellen esimerkiksi siementilauksiin kirjattava lajilista? 🌱
Hyvää alkanutta vuotta 2024 lukijoille!
Maa-artisokan mukulat ovat odottaneet jo aika pitkän tovin päästäkseen multaan. Sinne sitten humpsahtavat ja jään odottamaan mitä niistä tulee. Syksyllä toivottavasti päästään ihailemaan kaunista keltaista kukintaa, ja kun se on […]
När våren äntligen kommer är växtkraften enorm. Det blir lite grönare varje dag och man kan nästan se hur det växer. Kirskål som är ett av de värsta ogräsen om […]
Kansalliskasvien nimeäminen on yksi mielenkiintoinen merkki meidän ihmisten kiintymyksestä asuin- ja viljelysseutujemme kasvilajistoon. Tuoksuva kielo äänestettiin kansalliskukaksemme vuonna 1967. Hienostuneesti hajustetun kielomaton kohtaaminen kuuluukin kevään odotettuihin, u
Basilika on ehdottomasti yksi suosikkiyrteistäni. Tuoksuva, maistuva, kaunis. Kesäinen. Yleensä luotan ihan perusbasilikaan, mutta sen seuraksi voi aina kokeilla jotakin muuta, kuten sitruunabasilikaa, violettilehtistä basilikaa tai thaibasilikaa. Pienilehtiset ja pallomaiset [&he
Esimerkiksi nurmialueella siementaimista laajennut, kevättuulessa aaltoileva posliinihyasinttipilvi on perin kaunista katseltavaa! Kauempaa yleisvaikutelma on vaalea, lähemmäksi kumartumalla näkyvät terälehtien kuulaan taivaansiniset raidat. Kukkien ryhmittyminen ”p