Muutama viikko sitten Oma Pihan Facebook-sivuilla kerrottiin kärsimyspassion puhjenneen kukkaan ja mainittiin, että nuppuja tuskin huomaa ja sitten kukka onkin jo auki. Nämä sanat luettuani innostus hiipi mieleeni: josko ehtisin sittenkin nähdä kärsimyshedelmän kukassa? Nuppuja siinä jo näkyi…
Ja siinä kävi juuri niin! Yhtäkkiä nupuista oli avautunut täyteen kukkaan. Ehdin onneksi ottaa pikkukameralla illalla kuvan, sillä seuraavana aamuna se oli jo sulkeutunut – toivon mukaan hedelmää tekemään. Saa nähdä.
Tämä on siis nimenomaan se syötäviä hedelmiä tekevä punapassio (Passiflora edulis), kukka on hiukan erilainen kuin koristekasvina kasvatettavassa kärsimysköynnöksessä. Lajikkeitakin on toki lukuisia ja niin on myös kukkia.
Länsimaissa kärsimysköynnös on saanut raamatullisen nimensä Jeesuksen kärsimyksistä. Japanilaisille kukan ulkomuoto on sitä vastoin tuonut mieleen kellon – oletettavastikin sen mekaanisen osan – sillä kukka tunnetaan nimellä tokeisou eli kellomainen!
När våren äntligen kommer är växtkraften enorm. Det blir lite grönare varje dag och man kan nästan se hur det växer. Kirskål som är ett av de värsta ogräsen om […]
Kansalliskasvien nimeäminen on yksi mielenkiintoinen merkki meidän ihmisten kiintymyksestä asuin- ja viljelysseutujemme kasvilajistoon. Tuoksuva kielo äänestettiin kansalliskukaksemme vuonna 1967. Hienostuneesti hajustetun kielomaton kohtaaminen kuuluukin kevään odotettuihin, u
Basilika on ehdottomasti yksi suosikkiyrteistäni. Tuoksuva, maistuva, kaunis. Kesäinen. Yleensä luotan ihan perusbasilikaan, mutta sen seuraksi voi aina kokeilla jotakin muuta, kuten sitruunabasilikaa, violettilehtistä basilikaa tai thaibasilikaa. Pienilehtiset ja pallomaiset [&he
Esimerkiksi nurmialueella siementaimista laajennut, kevättuulessa aaltoileva posliinihyasinttipilvi on perin kaunista katseltavaa! Kauempaa yleisvaikutelma on vaalea, lähemmäksi kumartumalla näkyvät terälehtien kuulaan taivaansiniset raidat. Kukkien ryhmittyminen ”p
Taas on keväinen sipulikukkailo puhkeamassa kukkaan, kun pienet sipulikasvit ovat heräämässä etelän aurinkoisimmilta paikoilta alkaen. Luonnonsinivuokkojen lisäksi kauhtuneen rusehtavaa kevätmaisemaa kirjovat puutarhojen posliinihyasintit, idänsinililjat, kevättähdet ja kro