Siirry sisältöön

Merenpinta nousi viikonloppuna ja sen jälkeen itäisellä Itämerellä ja Suomenlahdella. Myrsky työnsi vedet paikoitellen yli metrin tavanomaista korkeammalle. Saimme esimakua siitä, millaisiksi maisemat muuttuvat mannerjäätiköiden sulaessa.

Ruotsissa puuskittainen, paikoitellen jopa hirmumyrskyn lukemiin yltänyt tuuli on työntänyt vesimassoja itää kohti. Samalla Tanskan salmista Itämerelle on virrannut lisää Pohjanmeren vettä. Ennätyslukemiin ei olla päästy, mutta korkealla vesi silti on. Haminassa vedenkokeudeksi mitattiin toissapäivänä 121 cm, kun kaupungin korkeusennätys on peräti 197 senttiä!

Helsingin Kulosaaren Kluuvinpuistossa vesi kohosi rannan kivimuurin yli, jatkoi hiekkapolun poikki ja päätyi alavammalle nurmikolle. Kylmä yö muodosti jääriitteen lammikon päälle. Muutaman pakkasyön jälkeen jäälle voi jo mennä luistelemaan.

Lähde: Merentutkimuslaitos

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2025

Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!

Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.

224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *