Ruotsalainen tv-kokki ja keittokirjailija TINA NORDSTRÖM ei vaadi, ettäruuanlaiton tuoksinassa sattuvat virheet leikataan pois lopullisestatv-ohjelmasta. Esimerkillään hän kehottaa katsojiaankin rentoutumaankeittiössä ja nauttimaan ruuanlaitosta. – Olen tv-keittiössä sama omaitseni kuin olen omassa kotikeittiössänikin, mokaan välillä. Virheethuvittavat katsojia ja tekevät ohjelmasta maanläheisemmän japersoonallisemman, Tina tunnustaa suoraan. Ruotsissa Tina Nordströmistä on muutamassa vuodessa tullut ilmiö.
Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut 30-vuotias pohjoismaidenjulkkiskokki saapui kannustamaan nuoria suomalaisia kokkeja Atrian 100nuorta kokkia -koulutusohjelmassa, jolla yritys juhlii satavuotistahistoriaansa. Nordström kehotti nuoria etsimään perusteellista oppiauseista eri ravintoloista, myös ulkomailta. – Työskennelkää yhdessäravintolassa niin kauan, että olette oppineet kaiken siitä paikasta, muttaei kauempaa. Parissa kuukaudessa ei saa kantavaa pohjaa työskentelylleen.Toisaalta kaikkien ei ole pakko luoda suurta ja näyttävää uraa, tehkäävalintoja aivan omien halujenne mukaan, hän korosti.
Kokemus ja nöyryys tekevät hyvän keittiömestarin
Kokemus tuo kokille itseluottamusta, jonka varassa työ sujuu myösjulkisilla areenoilla. Kommelluksia sattuu kuitenkin aina: yhdessäohjelmassa Tinan valmistama Tarte Tatin -omenatorttu hajosi lautaselle, kunhän käänsi sitä ulos pannusta. Ohjelman ääninauhalla kuului pitkä ”Piiip!”,mutta kuvasta katsojat näkivät selvästi, kuinka Tina manasi reippaastipirua: ”Fan!!!”.
Kuvaa oli pakkokin käyttää, koska toista torttua Tina ei ollut valmistanutvaralle. Hän luotti siihen, että ravintolakeittiöissä sata kertaaonnistunut leivonnainen onnistuu ilman muuta myös kuvauksissa. – Nöyryys onhyvän keittiömestarin tärkeimpiä ominaisuuksia. Taito ei yksin riitä, Tinapainottaa.
Katsojat lähettävät Nordströmin mukaan ohjelmaan runsaasti palautetta,lahjoja ja kysymyksiä. – Saan 50 sähköpostia päivässä. Minulle lähetetäänmyös paljon sitruspuristimia, koska monet katsojat näyttävät inhoavantapaani puristaa hedelmistä mehu käsin, Tina nauraa. Ohjelman alkuaikoinaTina sai paljon moitteita liiasta kerman, suolan ja voin käytöstä.
– Reseptejä tehdessäni minun on soiteltava kauppaketjuihin javarmistettava, että raaka-aineita saa marketeista ympäri Ruotsin. Aterioitaon myös kevennettävä, koska arkiruuan on oltava terveellisempää kuinharvemmin nautittavan ravintolaruuan, Nordström pohtii. Lisäksi hänkannustaa kotikokkeja muokkaamaan reseptejä haluamaansa suuntaan. – Josreseptissäni on kolme desiä kermaa, voi kotikokki valita desin kermaa jaloput maitoa. Suolan ja rasvan määrää voi halutessaan helposti vähentää.Älkää seuratko reseptejä orjallisesti, Tina parahtaa.
Kansainvälisiä raaka-aineita
Raaka-aineiden kotimaisuus tai alkuperä eivät ole Tina Nordströmin mukaanhänellä mielessä reseptejä tehdessään tai tv-ruokaa laittaessaan. -Valitsen parhaat raaka-aineet, tulivatpa ne mistä vain. Käytän tokimielelläni ruotsalaisia tuotteita, mutta niitä ei aina ole saatavilla, hänsanoo.
Tosin Tinan ohjelmien jälkeen ruuissa käytetyt raaka-aineet saattavatloppua kaupoista kokonaan. Vaniljatangot loppuivat taannoin kaupoista kokoRuotsissa, kun Tina oli valmistanut ohjelmassaan aitoa vaniljasokeria. Hänkertoo itsekin pudonneensa omaan ansaansa, kun oli seuraavalla viikollayrittänyt tuloksetta ostaa vaniljatankoja kotikeittiöönsä. Nykyään ohjelmanreseptit lähetetään viikkoa etukäteen Ruotsin sadalle suurimmalleruokakaupalle.
Reseptejä ja tarinoita
Ruotsissa Tina Nordströmistä on muutamassa vuodessa tullut ilmiö, jokapäihittää kaima Tina Turnerin tunnettuuden. Hänen ja juontajapari TOMASTENGBYN vetämä Mat med Tina -ohjelma näkyy Suomessa nimellä Tinankeittiössä. Ohjelmaa esitetään myös Norjan ja Tanskan televisioissa.Julkkiskokki on kirjoittanut kolme keittokirjaa, joista uusin ”Tina”ilmestyi Ruotsissa syyskuussa. Suomeksi on käännetty ensimmäinenkeittokirja ”Tinan keittiössä”, joka ilmestyi syksyllä Otavan kustantamana.Kirjaan on koottu 50 tv-ohjelmasta tuttua ruokaohjetta sekä Tinanomaelämänkertaa kokintaipaleelta.
Tinan mukaan kirjan teko lähti hinnasta. Hän halusi, että kirja maksaisikorkeintaan 200 Ruotsin kruunua eli noin 22 euroa. Summalla on saatu aikaanmonipuolinen ja raikkaasti kuvitettu keittokirja. Resepteihin jamenu-ehdotuksiin tarvitaan kylläkin varsin paljon erilaisia raaka-aineita,joista läheskään kaikkia ei löydy suomalaisista lähikaupoista, useimmistamarketeista ja halleista kylläkin. Kääntäjä ELINA JYVÄS on lisännyt Suomeakoskevia saatavuustietoja, jos ne poikkeavat ruotsalaisista. (Finfood)
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Marjojen kohoaminen trendi-ilmiöksi on mahdollista tämän hetken Suomessa, uskoo tohtori MERJA SILLANPÄÄ Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Sillanpää puhui tänään alkaneiden Kauhajoen Ruokamessujen kansainvälisessä Food choises and healthy eating -konferenssissa, jonne on kokoontunut joukko alan asiantuntijoita pohtimaan marjojen mahdollisuuksia. Sillanpään mukaan marjoista on kadonnut liian tavallisen ja kansanomaisen leima ja uudet tutkimustulokset ovat lisänneet marjojen kiinnostavuutta. Marjastuksesta voi
Oma PIHA -lehden lukija Eero Miettunen Lappohjasta lähettää iloksemme upean kuvasarjan. Kamera hänellä on pysynyt vankasti kädessä lapsesta saakka. ”Ilmeisesti veren perintönä on tullut kuljetuksi poikasesta asti kamera kourassa pihalla ja vähän sen ulkopuolellakin. Tuolloin sattui löytymään myös vanhoja öljyvärituubeja, joita puristelin ja levittelin aluksi kovalevypalasille. Matkan varrella on kertynyt tuhansia valokuvia, kaitafilmiä ja öljyvärimaalauksiakin.
Joulukuun 9. päivänä aurinko ilmestyi Etelä-Suomessa taivaanrantaan. Marraskuu olikin Etelä- ja Keski-Suomessa poikkeuksellisen synkkä. Kuopiossa tehtiin ilmatieteen laitoksen mukaan ennätys, kun aurinko näkyi siellä vain 12 minuuttia. Turussa aurinko paistoi 5,1 tunnin ajan koko kuukauden aikana. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan aurinko paistaa Kuopiossa marraskuussa keskimäärin 22 tuntia. Keskimäärin aurinko paistaa Turussa marraskuussa 38 tuntia. Rovaniemellä
Kekkilän Koti & Piha -tuoteperheen uutuustuote Vihervalo on valittu vuodenpuutarhatuotteeksi Ruotsissa. Maan tärkeimmän puutarha-alan palkinnon jakaavuosittaisten Elmia Garden -messujen asiantuntijaraati, ja se on osoitus kyvystätuoda alalle uusia innovaatioita. Tyylikkäästi muotoiltu Vihervalo mahdollistaa taimikasvatuksen jo varhainkeväällä, kun luonnonvaloa ei ole riittävästi. Oikeanlainen valon taajuus tekeetaimista vahvoja ja kestäviä. Viherkasvit viihtyvät Vihervalon alla hyvin myös pimeinä vuodenaikoina.Säädettävän
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.