Vaikka puutarhapalstojen vakioaiheita onkin kysymys sammalten hävittämisestä, japanilaisessa puutarhakulttuurissa sammalet ovat olleet arvostettuja ikuisuuden vertauskuvia. Ikuisuuden vertauskuviksi sammalet sopivatkin hyvin – nykyisistä sammallajeista valtaosa on säilynyt muuttumattomina noin 50 miljoonaa vuotta. Sammalia on suosittu etenkin kivien pinnoilla ja kiviryhmien aluskasvillisuutena. Ikivihreillä sammalilla voi kotipuutarhurikin luoda ympäristöönsä vaikutelmaa ¤ajan patinasta¤ ja kivien ja betonirakenteiden pehmeydestä, ellei peräti japanilaisen puutarhan tunnelmaa.

Puutarhuri Jukka Toivonen Helsingin kaupungin rakennusvirastosta kehottaa suosimaan sammalia siellä, missä niillä on luontaisia menestymisen mahdollisuuksia. Jotta sammalet pääsisivät oikeuksiinsa, on tietysti otettava huomioon maaston sekä kivien ja rakenteiden muodot. Sammalet sopivat etenkin luonnonmukaiseen pihaan ja puutarhaan, joiden piirteitä ne hyvin korostavat. Jukka Toivonen kiteyttääkin: – Kyllä sammaleiset kivet orvon oloisen ruusuryhmän hakkaavat mennen tullen.

Kuinka suosia sammalta?

Viheralueilla nurmikon ja sammalen välinen ekologinen mittelö on usein tiukka kamppailu. Vaikka kunnon pihanurmikkokin puolustaa paikkaansa esimerkiksi kovan kulutuksen alaisilla lasten leikkipaikoilla, ei mikään estä suosimasta sammalia nurmikon sijaan monissa paikoin pihaa.

Oppia sammalten kasvatukseen voi ottaa vaikkapa Helsingin kaupungin rakennusviraston menetelmistä. Jukka Toivosen mukaan paras sammalten kasvatusalusta on metsämaasta kuorittu raakahumus, johon silputaan erilaisia sammalia. Veteen sekoitettu massa levitetään sitten erilaisille siirtoalustoille. Sammalsilppuun sekoitetun piimän, kananmunien, lehmänlannan tai oluen käytön Jukka Toivonen tyrmää ¤vippaskonsteina¤, joilla tosin voidaan saada nopeastikin sammalta haluttuun paikkaan, mutta kasvupaikan kannalta ¤vääriä¤ lajeja suosimalla hidastetaan samalla paikan luontaisten lajien kasvua.

Kotipuutarhurin ei Jukka Toivosen mukaan kuitenkaan kannata kantaa huolta lajimäärityksistä tai siitä, kuinka saada tietty sammallaji kasvamaan juuri ¤oikeaan¤ kasvupaikkaansa. Sammallajit hakeutuvat aikaa myöten sellaisille kasvupaikoille, joissa ne luonnostaan viihtyvät. Tiettyä lajia ei kannata varta vasten lähteä kasvattamaan juuri tietyssä paikassa, sillä kun olosuhteet muuttuvat, myös lajien kasvuedellytykset muuttuvat. Ylipäätään sammalten kasvun edellytyksenä on varjoisa ja kostea kasvupaikka. Valon ja varjon suhde taas ratkaisee sen, mitkä lajit aikaa myöten nousevat kasvupaikkansa valtalajeiksi.

Sammalet viihtyvät niin puiden rungoilla kuin betonipinnoillakin

Betonipinnoille ja muureille kasvaa tavallisesti 5-10 vuodessa kalkkipitoisia kasvupaikkoja suosivia paasisammallajeja (Schistidium sp.). Vanhoja betonirakenteita suosii myös ketopartasammal (Tortula ruralis). Pelko siitä, että sammalet rapauttaisivat betonia tai että sammaloituminen pilaisi rakenteita, on jokseenkin turha. Eräät sammallajit toki voivat käyttää hyväkseen kasvupaikastaan liukenevaa kalsiumia, ja juurtumahapsisto voi syövyttää betonia, mutta silloin betoni on jo muutenkin haurasta ja parhaat päivänsä nähnyttä.

Tummanpuhuva palmusammal (Climacium dendroides) on sekä suurikokoinen että koristeellinen laji, jota kasvaa koko Suomessa. Laji kasvaa korpimetsissä ja virtaavien vesien äärellä, mutta toisinaan jopa kuivilla lehtokallioilla. Koska palmusammal kestää melko hyvin kulutusta ja uusiutuu murskeesta, on se yksi parhaimmista koristesammalista.

Metsäliekosammal (Rhytidiadelphus triquetrus) on palmusammaltakin suurikokoisempi kirkkaanvihreä, kuivien lehtojen sekä tuoreiden kangasmetsien maapeitteiden laji. Näyttävimpiä kasvupaikkoja ovat keskikokoisten haapojen tyvet, joihin metsäliekosammalet iskostuvat paksuina ¤sammalsukkina¤. Metsäliekosammal uusiutuu nopeasti murskeesta, muttei kestä kovin kovaa kulutusta.

Kulutusherkät kangasmetsäsammalet, kuten seinäsammal (Pleurozium schreberi) ja metsäkerrossammal (Hylocomium splendens) muovaavat kasvualustaansa limittymällä paksuiksi matoiksi. Niiden kasvatus puutarhassa onnistunee esimerkiksi tiheiden vuorimäntykasvustojen alla. Kaunein metsäsammal lienee sulkasammal (Ptilium crista-castrensis) , jonka kasvustot eivät ole niin paksuja kuin seinäsammalella ja metsäkerrossammalella. Kangasmetsäsammalet uusiutuvat murskeesta, mutta varsinkin nuoruusvaiheessa sulkasammal voi helposti vaurioitua liiasta valosta.

Sammalia voi kasvattaa myös puutarhalammikoissa. Jopa puolen metrin pituiseksi kasvava isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) sopii puutarhalammikkoon, jonka yhteyteen on rakennettu kivikkoinen puro.

Kuten puiden rungoilla kasvavat jäkälät, eivät myöskään kaarnalla päällyskasveina kasvavat sammalet loisi tai mitenkään muuten vahingoita puita. Päällyssammalet suosivat esimerkiksi puistojen vanhoja, rosokaarnaisia haapoja sekä metsävaahteroita. Kauniin näyn tarjoavat sateen jälkeen esimerkiksi hiippasammalten (Orthotrichum sp.) syvänvihreänä hehkuvat tupaskasvustot.

Päällyssammalten kasvatus on melkoisen vaikeata, sillä niiden viihtyminen puiden rungoilla riippuu lähinnä puun kehitysasteesta. Ratkaisevina tekijöinä ovat kaarnan uurteisuus ja happamuus. Nuoret puut tarjoavat tässä suhteessa huonon kasvualustan. Yleisten päällyssammalten itiöt kestävät elinkykyisinä pitkiäkin lentomatkoja, joten paras keino auttaa niitä on suosia vanhoja puita.

Maassa sammalpeite toimii mainiona suojana haihtumista ja jopa eroosiota vastaan. Esimerkiksi kulosammal (Ceratodon purpureus) kasvaa paloaukeille tai hiekkadyyneille usein ennen ensimmäistäkään varsinaista ruohovartista kasvia. Nurmikolla viihtyvät tavallisesti lehvä- ja suikerosammalet (Mniaceae-heimo ja Brachythecium sp.), jotka eivät useimpien sammalien tavoin kestä kulutusta juuri lainkaan. Jos kulutus ei kuitenkaan ole jatkuvaa eikä tavattoman rajua, selviävät sammalet siitä yksinkertaisesti lähtemällä kasvamaan uudelleen. Haravointi edistää lähes kaikkien sammalten kasvua, koska silloin ne eivät jää lehtien ja karikkeen peittämiksi.

Jaa artikkeli