Etelä-Karjalan Maaseutukeskus järjesti elokuun 2002 puolivälissä suomalais-venäläiselle viljelijä- ja tutkijaryhmälle opintomatkan Keski-Ruotsiin ja Norjaan. Matkalla tutustuttiin länsinaapurien marjanviljelyyn ja -tutkimukseen. Mansikan viljelystä esiin nousivat erityisesti lajike- ja kasvinsuojelukysymykset.
Länsinaapureissamme mansikan viljely on kehittynyt samaan suuntaan kuin meilläkin: tilakohtaiset pinta-alat ovat kasvaneet, pienten sivutoimiviljelmien määrä on vähentynyt. Suurilla yksiköillä suunnataan myös vientiin, lähinnä eteläisiin naapurimaihin. Suurillakin viljelmillä on yleensä myös muuta viljelyä, esimerkiksi viljaa tai perunaa.
Muovin käyttö rivikatteena ei ole lyönyt läpi yhtä voimakkaasti kuin Suomessa, hyvin yleisesti rivikatteena käytetään vielä olkea. Ruotsalaistutkimuksessa verrataan biohajoavan mustan muovin, oljen ja kattamattoman mansikkakasvuston satoisuutta. Rivin muovikatteista testataan myös punaisen muovin vaikutusta. Yhdysvaltalaisten tulosten perusteella punainen muovi heijastaisi kasvustoon valoa niin, että kasvin lannoitteiden käyttökyky paranisi ja näin saataisiin suurempia marjoja. Ruotsalaiset eivät ole vaikutusta havainneet; lukumääräisesti eniten marjoja muodostuu mustaa muovikatetta käyttäen, eikä punainen muovikalvo pysty pitämään rikkakasveja täysin kurissa.
Muovikatteen käytön yhteydessä pidetään oleellisena myös tihkukastelun käyttöä, ja erityiseti kevyillä mailla myös lannoitusta tihkujen kautta. Tihkukastelun kautta annettavan lannoituksen määristä tiloilla selvästi vielä tarvitaan tietoa, liian runsas typpilannoitus oli johtanut monet mansikkamaat hyvin rehevään kasvuun ja harmaahomeongelmiin.
Talviharson käyttö on yleistä. Jopa suurilla, yli 20 hehtaarin viljelmillä koko ala suojataan harsoin. Esimerkiksi Honeoye-lajiketta ei juurikaan viljellä ilman talvikatetta. Myös taimitiheydet ovat suomalaisiin verrattuina korkeat vaihdellen yleensä välillä 40 000-50 000 tainta hehtaaria kohti. Paririviviljely on yleinen, näissä taimia voi olla esimerkiksi 25 cm välein mutta paririvit jopa 70 cm päässä toisistaan. Itsepoimintatiloilla taas käytetään yksittäisrivejä. Palkatut poimijat tulevat pääosin Puolasta.
Korona etsii seuraajaa
Suurin ero Suomeen verrattuna on ehkä lajikkeistossa: sekä Ruotsissa että Norjassa mansikan päälajike on vielä Korona, jonka ongelmana on härmänalttius sekä heikko poiminnanjälkeinen kestävyys. Norjassa taimien tuontia ei sallita, joten viljelyyn tulee vain tutkimuksen kautta lisättäviksi valitut lajikkeet. Yhtä järjestelmällistä lajiketestausta kuin Suomessa ei naapurimaissamme ole, mutta lajikekokeita on sekä tutkimusasemilla ja viljelijöillä.
Ruotsissa Rånnan marjatutkimusaseman tutkijat pitävät Kimberly-lajiketta lupaavana tulokkaana: marja on kiinteä ja hyvän makuinen, se kypsyy yhtä aikaa kuin Korona. Vaarana on Kimberlyn taimien mukana saada mustalaikkutauti. Nousua ennustettiin myös Polkalle sekä myöhäisille Pegasus- ja Florence-lajikkeille. Jälkimmäinen on erityisen hyvän makuinen, mutta se pitää poimia aikaisessa kypsyysvaiheessa, etteivät marjat tummu liikaa. Honeoyen ennustettiin vähenevän. Cavendish on hyvin härmänarka, Dania on heikko kuumina kesinä ja saa helposti tyvimätätaudin.
Ruotsalaisen taimituottajan Elof Dahléninkin mukaan Koronan kysyntä on jo vähenemässä, samalla Honeoyen ja Polkan taimien kysyntä on lisääntynyt. Ruotsalainen marjanviljelijä Anders Hagberg taas kertoi, että mansikan itsepoimijat kuitenkin vielä haluavat vain Korona-lajiketta, ja siitä saa jopa kaksinkertaisen hinnan muihin lajikkeisiin verrattuna.
Norjassa Kisen tutkimusasemalla ollaan nyt kiinnostuneita hollantilaisesta Tyee-lajikkeesta, joka on aikaisuudeltaan keskimääräinen ja harmaahomeenkestävä. Se oli ollut testattvana jo aiemmin, mutta silloin uusi lajike Korona jätti sen varjoonsa. Florence on myös herättänyt sielläkin tutkijoiden kiinnostuksen. Siemenestä lisättävä hollantilainen Elan-lajike on sen sijaan todettu heikoksi. Pavana-lajikkeen makua kuvattiin oudoksi, aprikoosimaiseksi. Darselect- ja Florence-lajikkeet on juuri valittu jatkokokeisiin marjatiloille. Inga on todettu härmänalttiiksi, Glima-lajikkeen marjat ovat pienet, mutta laatu ja sato hyvät.
Honeoye-lajikkeen makua eivät kaikenlaista maistelleet norjalaiset tutkijat pitäneet huonona. Sikäläinen viljelijä taas piti Honeoyen makua niin kehnona, ettei hän halua enää sitä viljellä. Luomuviljelyssä on Jonsok kerännyt kannattajia. Norjassa teollisuus hyväksyy vain Senga Sengana -lajikkeen, sen joukossa jonkin verran Polkaa ja Koronaa.
Norjalainen uusi jaloste Frida on antanut ennätysmäisen suuria satoja, se on kookas- ja tummamarjainen, tutkijat pitävät uutuutta hyvin lupaavana. Norjalaisilta on tulossa myös muita uusia lajikkeita.
Sienitauteihin uusia torjuntamenetelmiä
Norjassa tutkitaan mansikan härmäntorjuntaa rikkikäsittelyin, rapsiöljy- ja suopakäsittelyin sekä leivinsoodakäsittelyin. Ruotsalaisilla on kauppavalmisteenakin käytettävissä luonnonmukaisessa viljelyssä härmäntorjuntaruiskutuksiin suopavalmiste (Zence 40), joka vaikutta myös ripsiäisiin, sekä rapsiöljyvalmiste (Rako), jossa on mukana emulgaattoreita, jotta öljy sekoittuu veteen. Leivinsoodakäsittelyä mansikkahärmän torjunnassa on tutkittu aiemmin myös Ruotsissa. Tärkeää on saada nämä aineet vaikuttamaan myös lehtien alapinoille, joten ruiskutuskaluston on oltava tehokasta.
Ruotsissa Rånnan tutkimusasemalla 0,5 % leivinsooda yhdessä 1% rapsiöljyn kanssa on antanut yhtä hyvän härmäntorjuntatuloksen kuin 1% rapsiöljyliuos yksinään tai 4 % (tehoainetta 1,6%) suopavalmiste. Valmisteet eivät kuitenkaan riitä pahoina härmävuosina pitämään alttiita lajikkeita, kuten Zefyr, härmättöminä. Tänä vuonna on kokeissa uusi suopavalmiste BioForce. Ruiskutuksia on tehtävä useita: viikottain 6-8 kertaa kasvukauden alusta satoaikaan ja taas elo-syyskuussa 6-8 kertaa. Pahoina härmävuosina suositellaan satokauden jälkeen annettavaksi Topas 100 -ruiskutus aroille lajikkeille, mm. Koronalle.
Mansikkahärmää pyritään myös joillakin tiloillakin torjumaan rikkikäsittelyin, tähän on Ruotsissa käytettävissä valmiste Kumulus DF. Käsittely tehdään keväällä ennen kukintaa ja syksyllä satokauden jälkeen, käsittely vaatii tehotakseen lämpimän sään (+20-25ºC). Lehtilaikkutautia, joka on yleisesti Korona-lajikkeen kiusa, torjutaan kupariruiskutuksin (Recop) ennen kukintaa tai satokauden jälkeen. Myös Euparen pitää kurissa tätä kuten muitakin sienitauteja.
Harmaahomeen torjuntaan testataan Norjassa Trichoderma- ja Gliocladium- sienikäsittelyjä. Ruotsalaisilla on jo käytössä luonnonmukaiseenkin viljelyyn hyväksytty tuote, joka sisältää Trichoderma-sienivalmistetta, joko ruiskutteena tai mehiläisten levittämässä muodossa (Binab). Sienitauteja pyritään joillakin tiloilla vähentämään myös harvalla istutustiheydellä. Varsinaisista torjunta-aineista on Teldor lyönyt läpi ”viimeisenä voiteluna” ennen satokautta.
Tutut tuholaiset: mansikkapunkki ja vattukärsäkäs
Mansikkakasvustojen ylimmät lehdet leikataan yleisesti pois satokauden jälkeen, jotta mansikkapunkkien torjunta-aineet saadaan osumaan paremmin suppulehtiin. Käytössä on 7-10 päivän välein ruiskutettava Mesurol 500 SC, ruiskutettaessa rivit ajetaan molempiin suuntiin torjunnan tehostamiseksi. Käytettävissä on myös Vertimec-torjunta-aine, joka sisältää maaperässä elävästä Streptomyces-bakteerista eristettyä abamektiiniä; torjunta-aine on Suomessa hyväksytty vain koristekasveille kasvihuoneissa. Lisäksi voidaan käyttää rikkivalmistetta (Kumulus DF). Myös petopunkkeja käytetään torjuntaan.
Rånnassa mansikan ekologisen tuotannon kokeissa selvitetään harson käytön ja pyretriinikäsittelyjen vaikutusta vattukärsäkkään torjunnassa. Lisäksi selvitetään vattukärsäkkään tuhojen vaikutusta: missä määrin kasvi itse korvaa tuhoutuneiden kukkien vaikutusta suuremmalla marjakoolla.
Tämä, kuten luonnonmukaisten lannoitteiden käytön kokeetkin, tähtäävät mansikan luomutuotannon menetelmien kehittämiseen. Ekologisesta tuotannosta etsitäänkin leimaa-antavan selvästi valttia mansikantuotannolle sekä Ruotsissa että Norjassa.
