Laajalle kasvanut raunioyrttipehko löytyy monen vanhan talon pihapiiristä. Paikalleen jurruttuaan sitä on vaikea saada enää pois. Uudelle pihalle kasville kannattaakin miettiä tarpeeksi avara paikka.
Tarharaunioyrttiä (Symphytum asperum, kuvassa oikealla) on helppo jakaa kaivamalla osa kasvista ylös maasta. Kasvi lähtee versomaan yllättävänkin pienestä juurenkappaleesta. Maan suhteen se ei ole ronkeli, mutta paras paikka löytyy runsasmultaisesta, ravinteikkaasta kasvupaikasta. Hyvällä paikalla ja tarpeeksi kasvutilaa saatuaan tarharaunioyrtti kasvaa naisen mittaan.
Raunioyrtit leviävät ahkerasti siemenestä, joten kerran kasvin pihalle saatuaan sitä saattaa putkahtaa sieltä täältä. Mikään maanvaiva raunioyrtti ei silti ole, ja onhan kasvissa kauniin taivaansiniset kukat. Reheväkasvuisena se sopii toisen rehevän, kuten raparperin viereen, joka osaa pitää puoliaan. Valko- ja punertavakukkaisiakin raunioyrtin alalajeja löytyy.
Tarharaunioyrtin historia liittyy maatalouteen. Kotipaikaltaan Lähi-Idästä kasvia tuotiin Eurooppaan rehukasviksi. Tarharaunioyrtin läheinen sukulainen rohtoraunioyrtti (S. officinale, kuvassa vasemmalla) jää kasvultaan hieman matalammaksi, tosin kummankin kasvin kasvutapaan liittyy kasvupaikan multavuus – köyhässä maassa ne jäävät matalammiksi. Rohtoraunioyrtti on hanakampi leviämään.
Rohtoraunioyrttiä on käytetty lääkinnällisesti haavojen parantamiseen, mutta kasvi on oikeastaan lievästi myrkyllinen. Suurin ilo onkin kauniissa kukissa ja niillä lepattavissa perhosissa.
