Uusimmassa Oma Piha -lehdessä Marja-Liisa Bartosik kertoo itävaltalaisista puutarhaideoista. -Olen seurannut pitkään alppimaan parvekkeita ja pihaistutuksia, mutta myös kurkotellut kasvimaiden aitojen yli. Itävaltalainen ”Bauerngarten”, vanhan ajan kasvitarha on ikivanhaa perua. Sen nimikin tulee jo vuosilta 2000 – 3000 eKr. ja tarkoittaa ”aidalla rajattua”.
Tärkein tuntomerkki perinteiselle kasvitarhalle oli aita. Aidat ovat olleet vuosituhansien saatossa hyvin monenlaisia. Muutenkin kasvitarhan muoto ja sisältö ovat seuranneet historian kulkua.
Ennen roomalaisten tuloa Itävaltaan kasvitarha oli vielä tarkoitettu pelkästään ravinnon tuottamiseen. Roomalaiset toivat kasvitarhaan uuden ulottuvuuden, kulttuurisestikin tärkeän tekijän: kukkia alettiin käyttää sekä ulkona että sisällä. He jakoivat kasvitarhan osiin ja loivat niin kutsutut kasvipedit. ”Beet” – vuode kuvasi hyvin kasveja kohtaan tunnettua hellyyttä; kasvit ikään kuin pedattiin rakastavasti pehmeisiin vuoteisiin.
Tärkeitä lähteitä uusille kasveille ja tiedolle olivat luostarit. Osa niissä kasvatettavista vihanneksista ja yrteistä olivat suojeltuja ja salaisia, mutta siitä huolimatta ne löysivät tiensä myös rahvaan tarhoihin. Nämä kasvit saivat erityisen suuren arvon, ja niillä ajateltiin olevan parantavia voimia.
– Mieleeni juolahti jo pari vuosikymmentä sitten seurata korkealla kasvatettavia kasveja, sillä esimerkiksi alppimajamme ilmasto 900 metrin korkeudessa vastaa Vaasan seudun ilmastoa. Siellä kasvatetaankin kasvimailla aika tavalla samoja vihanneksia kuin meillä Suomessa. Mitä muuta, se kiinnosti minua tietysti eniten, ja siksi kurkottelin ahkerasti aitojen yli, kirjoittaa Marja-Liisa Bartosik.
Mitä aitojen takaa löytyy? Se selviää Oma Piha -lehden numerosta 3, joka on nyt myynnissä Lehtipisteissä. Voit tilata lehden myös oikean palkin linkistä. Kestotilaajana saat lisäksi 10 päivänliljan juurakkoa – vielä ehdit istuttaa ne.
