Uudesta-Kaledoniasta kotoisin olevasta siniviuhkasta (Scaevola saligna) mainitaan, että kasvi on otettu vasta muutamia vuosia sitten viljelyyn Euroopassa. Kuitenkin, siitä on aikaa jo toistakymmentä vuotta, kun huomasimme eräässä pienessä kukkakaupassa Helsingin Herttoniemessä amppeleissa kaksi aivan mahtavankokoista siniviuhkaa, jotka otimme oitis mukaamme. Siitä lähtien olemme hankkineet joka kevät vähintäänkin yhden siniviuhkan, emmekä ole niihin pettyneet.
Siniviuhka aseteltuna korkealle jalustalle, jota yleensä käytetään ulkotulitelineenä
Siniviuhka on varsin ongelmaton kasvi. Lakastuneita kukkiakaan ei tarvitse nyppiä, vaan kasvi jatkaa hyvin keväällä alkanutta kukintaa myöhäiseen syksyyn saakka ja kestää vähäisiä pakkasiakin. Siniviuhka menestyy parhaiten aurinkoisella, mutta myös puolivarjoisalla kasvupaikalla hyvin kalkitussa puutarhamaassa. Kasvin vedentarve on suuri, joten varsinkin aurinkoisella paikalla kastelusta on huolehdittava säännöllisesti.
Siniviuhka terassin takorautaportissa, minkä on valmistanut seppä Hans Valmiala
Tuulta ja sadettakin hyvin kestävä rentokasvuinen siniviuhka soveltuu lähes metrin mittaisiksi kasvavine versoineen erinomaisesti amppeleiden lisäksi parvekelaatikkoihin, ruukkuihin ja maanpinnan peittokasviksi. Amppelikukkana sen tilatarve on aika suuri pitkistä versoista johtuen. Kasvin tulisi päästä hiljalleen pyörimään edestakaisin, jotta se kasvaisi tasapuolisen kauniiksi.
Kasvin kukinta jatkuu hyvin ja kauniina, vaikkei lakastuneita kukkia nypitäkään
Maa-artisokan mukulat ovat odottaneet jo aika pitkän tovin päästäkseen multaan. Sinne sitten humpsahtavat ja jään odottamaan mitä niistä tulee. Syksyllä toivottavasti päästään ihailemaan kaunista keltaista kukintaa, ja kun se on […]
När våren äntligen kommer är växtkraften enorm. Det blir lite grönare varje dag och man kan nästan se hur det växer. Kirskål som är ett av de värsta ogräsen om […]
Kansalliskasvien nimeäminen on yksi mielenkiintoinen merkki meidän ihmisten kiintymyksestä asuin- ja viljelysseutujemme kasvilajistoon. Tuoksuva kielo äänestettiin kansalliskukaksemme vuonna 1967. Hienostuneesti hajustetun kielomaton kohtaaminen kuuluukin kevään odotettuihin, u
Basilika on ehdottomasti yksi suosikkiyrteistäni. Tuoksuva, maistuva, kaunis. Kesäinen. Yleensä luotan ihan perusbasilikaan, mutta sen seuraksi voi aina kokeilla jotakin muuta, kuten sitruunabasilikaa, violettilehtistä basilikaa tai thaibasilikaa. Pienilehtiset ja pallomaiset [&he
Esimerkiksi nurmialueella siementaimista laajennut, kevättuulessa aaltoileva posliinihyasinttipilvi on perin kaunista katseltavaa! Kauempaa yleisvaikutelma on vaalea, lähemmäksi kumartumalla näkyvät terälehtien kuulaan taivaansiniset raidat. Kukkien ryhmittyminen ”p