Olipa mainio päivä tehdä tänään pitkä luontolenkki, kun aurinko paistoi, oli tyyntä ja pakkasta siedettävät kymmenisen astetta. Luntakin on vielä sen verran vähän, ettei se kulkemista haitannut. Jo alkumatkasta näin koivun latvassa parven teeriä, mutta ne olivat niin kaukana, ettei kuvaamista kannattanut edes yrittää. Keltasirkkuja oli kahdellakin eläinten ruokintapaikalla jyvien kimpussa, mutta kovin olivat arkoja ja lennähtivät läheisten puiden oksille. Eniten mielenkiintoani herätti kuitenkin ilveksen jäljet, jotka johtivat kummallekin ruokintapaikalle. Toiveenani on jonakin päivänä kohdata tuo arka eläin luonnossa. Toisella ruokintapaikalla oli myös valkohäntäkauris, mutta sekin pinkaisi metsään, kun huomasi lähestymiseni. Maahan satanut vähäinenkin lumi narskuu sen verran äänikkäästi kenkien alla, että eläinten lähelle pääseminen niiden huomaamatta on vaikeaa. Mutta kaunis talvinen luonto ei karannut minnekään, joten tässä on muutamia päivän otoksia.
Hienon talvipäivän kuvia metsäluonnosta
Lue myös
Blommor och blad – på tallriken
När våren äntligen kommer är växtkraften enorm. Det blir lite grönare varje dag och man kan nästan se hur det växer. Kirskål som är ett av de värsta ogräsen om […]
Kansalliskukkia meiltä ja maailmalta
Kansalliskasvien nimeäminen on yksi mielenkiintoinen merkki meidän ihmisten kiintymyksestä asuin- ja viljelysseutujemme kasvilajistoon. Tuoksuva kielo äänestettiin kansalliskukaksemme vuonna 1967. Hienostuneesti hajustetun kielomaton kohtaaminen kuuluukin kevään odotettuihin, u
Pallomainen pikkubasilika
Basilika on ehdottomasti yksi suosikkiyrteistäni. Tuoksuva, maistuva, kaunis. Kesäinen. Yleensä luotan ihan perusbasilikaan, mutta sen seuraksi voi aina kokeilla jotakin muuta, kuten sitruunabasilikaa, violettilehtistä basilikaa tai thaibasilikaa. Pienilehtiset ja pallomaiset [&he
Posliinihyasinttipilviä
Esimerkiksi nurmialueella siementaimista laajennut, kevättuulessa aaltoileva posliinihyasinttipilvi on perin kaunista katseltavaa! Kauempaa yleisvaikutelma on vaalea, lähemmäksi kumartumalla näkyvät terälehtien kuulaan taivaansiniset raidat. Kukkien ryhmittyminen ”p
Pikkusipulien kukkavoimaa
Taas on keväinen sipulikukkailo puhkeamassa kukkaan, kun pienet sipulikasvit ovat heräämässä etelän aurinkoisimmilta paikoilta alkaen. Luonnonsinivuokkojen lisäksi kauhtuneen rusehtavaa kevätmaisemaa kirjovat puutarhojen posliinihyasintit, idänsinililjat, kevättähdet ja kro