Oma piha 2/2016

Ilmestymispäivä 3.3.2016

Kansikuvassa

  • 10 tapaa tehdä taimille hauskoja koteja.

Ajankohtaista

  • Eeron kuvakulmassa leskenlehti
    Kumpi jää leskeksi, lehti vai kukka?
  • Mikä on ”in” 2016?
    Euroopan messutrendit rantautuvat Suomeen.
  • Pajunkissat tuovat kevään
    Aarno Kasvi neuvoo, kuinka kasvatetaan isot kissat.
  • Pihaelämää kevään korvalla
    Saila johdattaa ajankohtaisiin puuhiin.
  • Tête-á-Tête kevään tekee
    Aistien tarhassa Linda kertoo, mistä tetenarsissin nimi tulee.

Pihatarinoita

  • Taiteellisen opettajan omakotipiha yllättää
    Piha valittiin finaalin viime vuoden Paras Piha -kilpailussa.
  • Eläkeläisparin kukkaisa maalaispiha
    Eilalla ja Erkillä on monia harrastuksia.

Toiveartikkeli

  • Vehreän vihreää puutarhassa
    Sailan artikkelisarja kasvien väreistä alkaa.
  • Kukkiva keto
    Eija Keckman neuvoo, kuinka kedon perustamisessa onnistutaan.
  • Ikkunat ja ovet ovat talon arvokkaimmat osat
    Oma PIHA -lehden remppasarja jatkuu.

Puutarhamaailma

  • Kasvimaalla Japanissa
    Japanista tulevat monet vihannesuutuudet, kokeillaan!
  • Alhambran paratiisipuutarhat Andalusiassa
    kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin.

Ideoita ja innoitusta

  • Jaa puutarha viihtyisiksi paloiksi,
    niin saat rauhallisia soppia.
  • Lasten puutarhavuosi
    Monica innostaa omaan viljelypalstaan.

Palstat

  • Suosikkikasvina komea kuunlilja,
    kestotilaajana voit saada niitä 10 kpl
  • Lehdenkärjet
    Vietetään vihervuotta
  • Minttua ja meiramia -vinkkinä
    on itse tehty juusto
  • Kirjakatsauksessa
    valotetaan puutarhahistoriaa.
  • Tulppaanit ja sarat
    ovat tällä kertaa Henriettan hyvä pari
  • Pääkirjoituksessa
    Jouko ehdottaa viljelypalstoja pakolaisille.