Hangon Casinon tulppaani-istutuksia 1

Kävin torstaina (26.5.) kiertelemässä Hangon rantoja ja puistoja. Casinon edustan hienot tulppaani-istutukset olivat vielä näyttäviä, vaikka kukintaa on kestänyt jo melko pitkään. Viereisen puistolammen pinta alkaa täyttyä upeista lumpeenkukista. Luulisin näkymän olevan kauneimmillaan viikon kahden kuluttua. Onneksi valkoposkihanhet olivat häipyneet – ilmeisesti pesintäpuuhiinsa – lampea ympäröiviltä nurmialueilta, joten vastedes kengänpohjat pysyvät siistimpinä. Huomasin lammenrannalla muutamia hentoja, 20-30 cm korkuisia kasveja, joissa oli nätit valkoiset kukat. Enpä heti tunnistanut kasvia, mutta kotona sen nimeksi paljastui luhtalitukka. No onhan se nimenä tuttu ….

Muutaman kilometrin päässä keskustasta sijaitsee Mannerheiminkin aikoinaan omistama Neljän Tuulen Tupa, jonka lähellä olevalla rantahiekalla kasvaa merikaali. Hangossa olevat merikaalikasvustot lienevät Suomen ainoat mantereella. Muut kasvustot ovat lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla. Merikaalin kukat ovat valkoiset, mutta käynnilläni kukinnot olivat vielä nupuilla. Merikaalta on käytetty vihanneksena jo vuosisatojen ajan Atlantin rannikoilla. Rantahietikolla oli myös siellä täällä värikkäästi kukkivia merinätkelmiä. Kuvasin kasveja niin keskittyneesti aivan vesirajan tuntumassa, että en huomannut kyhmyjoutsenparin uineen yhden (vain yhden!) poikasensa kanssa aivan taakseni. Vasta kun emo päästi äkäisen sihahduksen, siirryin muutaman askeleen kauemmaksi. Niillä taisi olla juuri siinä kohtaa oma ruokailupaikkansa.

Jaa artikkeli