IMG_7805

En tiedä ihanampaa kuin iltahetket keväisessä puutarhassa. Pitkät valoisat illat takaavat sen että ulkona voi puuhastella vielä pitkään. Vaikka koko ilta tuli oltua ulkona, lähdin vielä pienelle kierrokselle hieman ennen iltakymmentä kun aurinko värjäsi pilvet vaaleanpunaisiksi. Hetkeä aikaisemmin oli juuri aavistuksen verran satanut ja ilma oli kostea, joten sain nauttia tänä vuonna ensimmäistä kertaa pienten kirkkaanvihreiden koivunlehtien tuoksusta joka tuli vastaan jo ulko-ovella. Piti vetää syvään henkeä…

Joka syksy olen laajentanut narsissialuetta ja parhaillaan kaikki narsissit (orkideanarsissi ´Thaliaa´ lukuunottamatta) ovat nyt kukassa ja tulppaanit aloittelevat myös pikkuhiljaa kukintaansa. Viileä sää pitää kukat virkeinä, joten sen puolesta ei ole haitannut vaikka helleaaltoa ei ole vielä ollutkaan. Narsissialueelle saapuessa tuoksu vaihtuu koivusta narsissiin, voimakkaaseen, lähes liljaa tai tuomenkukkia muistuttavaan aromiin. Vahvimmin tuoksuu kerrattukukkainen ´Tahiti´.

Toisaalle olen koonnut pienempiä sipulikukkia omaksi alueekseen. Aiemmin postasinkin idänsinililjoista, nyt samaisella paikalla kukintavuoroa jatkavat kirjopikarililjat. Näinä hetkinä on taas pakko todeta sipulikukkien tärkeä merkitys kevätpuutarhassa. Ilman niitä näyttäisi piha kovin autiolle.

Jaa artikkeli