Tuija Kyllösen piha on rakennettu kalliorinteeseen, mikä tekee siitä vaikuttavan. Piha osoittautuikin Paras Piha -kilpailun nettiäänestyksessä hyvin suosituksi.

Nouseva kalliopiha on porrastettu kolmeen tasoon, joihin on kuljetettu multa ja perustettu nurmikko. Patiolla kukkivat tarhasalkoruusut (Alcea rosea) ja kosmoskukat (Cosmos bipinnatus).

Nouseva kalliopiha on porrastettu kolmeen tasoon, joihin on kuljetettu multa ja perustettu nurmikko. Patiolla kukkivat tarhasalkoruusut (Alcea rosea) ja kosmoskukat (Cosmos bipinnatus).

Tuija Kyllösen piha sijaitsee uudella Sammalmetsän asuntoalueella Pyhtään Heinlahdessa, lähellä Suomenlahden rantaa. Talon paikka on louhittu kallion kylkeen ja piha on nouseva kalliorinne, joka päättyy kangasmetsään. Piha alkaa laajasta patiosta, joka rakennettiin yhtä aikaa talon kanssa.
– Ensin tehtiin talo ja ajateltiin, että tehdään piha joskus myöhemmin. Sinnepä ei päässytkään talon rakentamisen jälkeen koneella, naurahtaa Tuija. Hän onkin joutunut kuljettamaan kaikki pihamullat ja tarvikkeet käsivoimin ja mielikuvituksellisin konstein jyrkälle kalliolle.
– Tämä piha on ensimmäinen, jonka olen päässyt suunnittelemaan ja tekemään itse alusta asti. Tontti on haastavaa kalliota ja soramaata.

Pation reunalla on kärhöistutus syvässä ruukussa. Kärhöt ovat kestäneet talvet, vaikka niiden juuret eivät ulotu maahan.

Pation reunalla on kärhöistutus syvässä ruukussa. Kärhöt ovat kestäneet talvet, vaikka niiden juuret eivät ulotu maahan.

Nurmikko kalliolle
Talo on rakennettu vain viitisen vuotta sitten, mutta piha on jo valmiin tuntuinen. Nurmikentät on perustettu rinteeseen kahteen tasoon ja kolmannen reunakiveyksen takana on perennapenkki.
– Multakerrokset eivät ole kovin paksuja, mutta kasvit ovat säilyneet hyvin. Toissatalvi oli kuitenkin vaikea ja kasveja kuoli ensimmäisen kerran, kertoo Tuija.
– Silkalla itsepäisyydellä lienen monet asiat saanut toteutettua. Naapuri oli sitä mieltä, ettei tällaisella kalliolla mikään nurmikko tule ikinä kasvamaan, mutta niin se vaan näkyy tuolla pihalla vihertävän.
Viime kesän kuivuusjakson aikana nurmikko pääsi kuitenkin kärsimään veden puutteesta.
– Nostin kädet pystyyn ja annoin ruskettua. Ruukkukukat pidin kastelulla hengissä.
Kalliouomaan on mukulakivistä tehty kivipuro, joka ei vettä kaipaa. Pihalla on kaksi suurta siirtolohkaretta antamassa pihaan lisää jykevyyttä.

Kärhöt talvehtivat ruukuissa

Useasta kärhölajikkeesta koostuva kukkatorni on loppukesällä todella vaikuttava näky ja pihan keskipiste.

Useasta kärhölajikkeesta koostuva kukkatorni on loppukesällä todella vaikuttava näky ja pihan keskipiste.

Pihalla on mosaiikilla reunustettuun kaivonrenkaaseen tehty vesiaihe.
– Veden ääni tuo vilvoittavia mielikuvia, vaikka kalliopihan takana jatkuu kuiva kangas.
Tuija on suorittanut puutarhurin perustutkinnon ja harjoitteluaikana hän oli kukkakaupassa töissä.
– Pidin siitä, mutta töitä ei puutarha-alalta saanut, kertoo Tuija, joka työskentelee nyt kultasepänliikkeessä.
Tuija ottaa mieluusti haasteita vastaan.
– Jos sanotaan, ettei jonkin kasvattaminen onnistu, haluan kokeilla itse ja sitten vasta uskon.
Hän on onnistunut pitämään terassin päässä ruukkukärhöt talvien yli hengissä, v  ikka niiden juuret eivät pääse maahan. Kasvihuoneessa kypsyvät tomaatit ja kurkut. Kangasmetsän reunassa hän viljelee viinirypäleitä ja vihanneksia laatikoissa.

Tontin reunalla on marjametsä
Tuijan lempiväri on pinkki ja se näkyy perennapenkeissä ja liljoissa. Hän sanookin ostavansa suunnittelematta sellaisen kasvin, joka on kaunis.
– En ole pedanttinen, vaan minulle puutarhatyö on sellaista, että saatan kulkea monta viikkoa epäkohdan ohi. En tee ehkä aina niin pilkulleen oikein vaan sopivasti soveltaen. Puutarhan tulee olla rentouttava paikka.
Tuijan 12-vuotiaat kaksospojat nauttivat myös pihasta. He voivat poimia mustikkaa ja puolukkaa kangasmetsään rajautuvan tontin laidalta. Siellä sijaitsee myös pieni kasvihuone ja laatikkoviljelynä peruna- ja vihannesmaa.
– Eniten minua ilahduttaa se rauha ja onni, joka valtaa mielen, kun katselen ikkunasta ulos heti aamulla. Siinä on minun piha – juuri minun näköiseni. Ei ehkä vieläkään ihan valmis, mutta ah, niin ihana!

Yksivuotiset kosmoskukat tuovat pitkään kestävää väriä ja loistoa perennaryhmään. Takana kukkii isotöyhtöangervo (Aruncus dioicus).

Yksivuotiset kosmoskukat tuovat pitkään kestävää väriä ja loistoa perennaryhmään. Takana kukkii isotöyhtöangervo (Aruncus dioicus).

Kaivonrenkaaseen rakennettu vesiaihe antaa solisevaa ääntä muutoin kuivalle rinteelle.

Kaivonrenkaaseen rakennettu vesiaihe antaa solisevaa ääntä muutoin kuivalle rinteelle.

Pienestä kasvihuoneesta saadaan tomaatteja.

Pienestä kasvihuoneesta saadaan tomaatteja.

Perennapenkissä kukkivat korkeat punahatut (Echinacea purpurea), miekkaliljat (Gladiolus) ja liljat (Lilium). Kukintansa jo lopettaneen isotöyhtöangervon ruskettuneet kukkatöyhdöt ovat edelleen koristeelliset. Keskellä on valkoisia kosmoskukkia ja punatähkää (Liatris spicata). Etureunassa kasvaa salkoruusuja, verikurjenpolvea (Geranium sanguineum) ja kuolanpioni (Paeonia anomala), joka on kukkinut jo alkukesällä.

Laatikoissa kasvaa salaatteja ja mansikoita.

Laatikoissa kasvaa salaatteja ja mansikoita.

Tuija Kyllösen lempikukkia ovat liljat.

Tuija Kyllösen lempikukkia ovat liljat.

Jaa artikkeli