Lounatuulenpuisto Hyvinkäällä on palkittu Vuoden 2014 Ympäristörakenteena. Puisto valmistui vuonna 2013 Asuntomessuja varten.

Ison puistoalueen erilaiset teemat ja toiminnot muodostavat moni-ilmeisen, viihtyisän kokonaisuuden, keitaan keskelle Metsäkaltevan uutta asuinaluetta. Puiston korkeuseroja hyödyntävä hulevesijärjestelmä on sekä toiminnallisesti että maisemallisesti onnistunut. Korkeatasoisen hoidon ansiosta kasvit voivat hyvin.

Rakennustuoteteollisuus RTT:n ja Puutarhaliiton järjestämän kilpailun tulokset julkistettiin Tampereella järjestetyillä Viherpäivillä. Kilpailussa myönnettiin kunniakirjat palkitun kohteen rakennuttajalle sekä suunnittelussa ja toteutuksessa keskeisimmin mukana olleille tahoille. Lisäksi kunniakirjat luovutettiin erikoiskasveja toimittaneille Huhdan Taimitarha Oy:lle ja Arboretum Mustilalle.

Lounatuulenpuisto on Hyvinkään asuntomessujen alueella.

Lounatuulenpuisto on Hyvinkään asuntomessujen alueella.

Laaja ja ilmeikäs kokonaisuus

Pitkänomainen puisto ei avaudu kerralla, vaan tarjoaa kävijälle yllätyksiä ja uusia näkymiä. Puiston ilme vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Puistossa on sekä kävelyreittejä että liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille ja kaikkina vuodenaikoina. Toiminnalliset elementit on yhdistetty hienovaraisesti kokonaisuuteen.

Lounatuulenpuiston kasvivalikoima on erittäin monipuolinen ja esimerkiksi ruskan värit kauniisti hyödyntävä. Puistokalusteiden tehostevärit, viininpunainen ja oranssi löytyvät myös istutuksista. Kasviteemoja ovat Hyvinkäälle ominaiset vanhat koristekasvit ja japanilainen puutarha. Teemat liittyvät kokonaisuuteen hillitysti ja tasapainoisesti. Puistossa voi myös oppia, sillä hyvin sijoitetut kyltit kertovat kävijälle kunkin kasvin nimen.

Puistoa reunustavien talojen tontit on erotettu luontevasti puistosta pengerryksillä, luonnonkivillä ja kasveilla.

Taitavasti toteutettu hulevesijärjestelmä kerää sadevedet kahteen kauniiseen koristelampeen. Reilun kokoiset, kirkasvetisenä pysyneet lammet ovat ilahduttava lisä alueella, jossa on hyvin vähän luonnonvesiä.

Jaa artikkeli